Linuxympäristöt

Linuxympäristöt kuvaavat Linux-käyttöjärjestelmän ohjelmistokerrosten kokonaisuutta. Keskeinen osa on ydin (kernel), joka hallitsee laitteiston resursseja ja suorittaa ohjelmat. Käyttäjätila sisältää käyttöliittymät, kirjastot ja työkalut, joilla ohjelmat toimivat. Eri jakelut (distributions) kokoavat yhteen ytimen, pakettienhallinnan sekä oletusohjelmiston, tarjoten erilaisia kokoonpanoja käyttötarkoituksesta riippuen.

Usein on graafinen käyttöliittymä, joka koostuu työpöytäympäristöistä kuten GNOME, KDE Plasma, Xfce tai LXQt sekä display servereistä Wayland tai X11.

Jakelut käyttävät erilaisia paketointijärjestelmiä. Esimerkkejä ovat Debian/Ubuntu (apt/dpkg), Fedora/Red Hat (dnf/rpm), Arch Linux (pacman) sekä openSUSE (zypper). Paketointi hoitaa asennuksen, päivitykset ja riippuvuudet.

Monet järjestelmät käyttävät init-järjestelmää kuten systemd, joka käynnistää palveluita. Linuxin tiedostojärjestelmä noudattaa hierarkiaa: /, /usr, /bin, /etc, /home, /var.

Linuxympäristöt soveltuvat sekä työpöytäkäyttöön että palvelinratkaisuihin, sulautettuihin järjestelmiin ja kehitysympäristöihin. Virtuaalikoneet ja konttiteknologiat kuten KVM, Docker/Podman ja LXD mahdollistavat erillisten ympäristöjen toteuttamisen.

Turvallisuudessa merkittäviä ominaisuuksia ovat sallittujen oikeuksien hallinta sekä malleja kuten SELinux tai AppArmor. Linuxin kehitys on avointa ja yhteisöpohjaista.

Historia: Linuxin ydin julkaistiin vuonna 1991 Linus Torvaldsin toimesta; järjestelmä on kehittynyt monin tavoin yhteisön voimin.