vinyylilevystä

Vinyylilevy, joka tunnetaan myös nimellä LP-levy tai pitkäsoittolevy, on analoginen äänentallennusmuoto. Se koostuu tasaisesta, pyörivästä levystä, joka on yleensä valmistettu polyvinyylikloridista. Levyn pinnalla on kapea, jatkuva ura, joka sisältää musiikin tai muun äänisisällön kaiverrettuna. Levyn pyöriessä neula kulkee uran sisällä, tuottaen värähtelyjä, jotka vahvistetaan ja muunnetaan kuultavaksi ääneksi.

Vinyylilevyt tulivat yleisiksi 1900-luvun puolivälissä ja syrjäyttivät aiemmat äänilevymuodot, kuten shellakka-levyt. Niiden suosio kasvoi merkittävästi pitkän aikavälin toiston ja paremman äänenlaadun ansiosta. Vinyylilevyt ovat tyypillisesti halkaisijaltaan 10 tai 12 tuumaa, ja ne pyörivät 33 1/3 kierrosta minuutissa, mistä tulee nimi LP (Long Play). Pienempiä 7-tuumaisia levyjä, jotka pyörivät 45 kierrosta minuutissa, kutsutaan singleiksi.

Vinyylilevyjen äänenlaatu on monien musiikin ystävien mielestä lämmin ja rikas, ja jotkut uskovat sen olevan luonnollisempi kuin digitaaliset tallenteet. Levyn fyysisyys ja siihen liittyvä kokemus, kuten levyn kääntäminen ja kansitaiteen tarkastelu, ovat myös osa vinyylin viehätystä. Vaikka digitaaliset formaatit ovatkin nykyään hallitsevia, vinyylilevyt ovat kokeneet renessanssin viime vuosikymmeninä, ja niitä arvostetaan edelleen sekä nostalgisena että korkealaatuisena ääniformaattina.