vegamittaukset

Vegamittaukset ovat tähtitieteellinen termi, jolla tarkoitetaan Vega-tähden fotometrisia mittauksia, joita käytetään eri fotometrisen järjestelmien nollapisteiden määrittämiseen. Vega, Alpha Lyrae, on pitkään toiminut valon mittauksen standardina, erityisesti Johnson UBV -järjestelmässä, jossa Vega on määritelty nollamagnitudin arvoiksi useissa bändeissä.

Historiallisesti vegamittaukset ovat olleet keskeisiä valonmittauksissa: ne tarjoavat vertailukohdan, jonka avulla instrumenttien ja havaintojen magnitudit muunnetaan standardijärjestelmiin. Viime vuosikymmeninä on kuitenkin osoittautunut, että Vega ei ole täydellinen jaoteltavissa olevasta spektristä jokaisessa kuvatussa bändissä, ja tämän vuoksi nollapisteiden tarkkuutta on kehitetty käyttämällä Vega-spektraa malleina sekä siirtymää kohti muita referenssisysteemejä.

Mittausmenetelmät vegamittauksissa sisältävät spektrofotometristen mittausten sekä sopeutuvien fotometrialaitteiden käytön, huomioiden ilmakehän häiriöt, instrumentin vasteen ja suodattimien läpäisyn. Nykyään monet suurhankkeet ja katalogit käyttävät Vega-järjestelmää tietyissä suodatinbandeissa, kun taas yleisesti käytetyt AB-magnitudi- ja muut fotometrian perusjärjestelmät määrittävät nollapisteet erilaisten standardien mukaan.

Vegamittaukset ovat edelleen relevantteja historiallisina vertailukohtina ja instrumenttien kalibroinnissa tietyillä bändeillä. Vega-tähden hyvin tunnettua spektriä pidetään edelleen luotettavana referenssinä stellarfotometriassa, vaikkakin nykyaikaiset järjestelmät yhdistävät tai korvaavat sen eri standardeilla.