vasomotorisiin

Vasomotorisiin liittyy verisuonten sileiden lihasten kontrolli, jolla hallitaan verisuonten halkaisijaa ja siten verenvirtausta sekä verenpainetta. Tämä säätely on sekä neurally mediated että paikallisesti vaihtuvaa, ja siihen vaikuttavat sekä autonomisen hermoston toiminnot että endoteelin ja kudosten metaboliset tarpeet.

Pääasialliset mekanismit koostuvat: (1) sympaattisesta asennoitumisesta johtuvasta vasokonstriktiosta, jonka välittäjäaineena toimii noradrenaliini ja jonka vaikutus kohdistuu verisuonten α1-adrenergisiin reseptoreihin; (2) endoteelin tuottamasta typpioksidista NO:sta, prostasykliinistä ja muista tekijöistä, jotka voivat edistää vasodilataatiota; sekä (3) paikallisista metabolisista ja mekaanisista tekijöistä, kuten CO2-pitoisuuden, hapen vajausta, pH:n muutoksia ja adenosiinia. Verisuonten toneihin vaikuttavat myös endoteliinien verenkiertoon kohdistamat viestit sekä kudosten erityistarpeet.

Sääntelyä koordinoivat sekä keskushermoston että periferian mekanismit. Baroreseptorit karotissa ja aortassa kertovat verenpaineen muutoksista vasomotorikeskukselle medullassa, joka säätää sympaattisen ja parasympaattisen hermoston verkkoja nopeasti vasteen mukaan. Paikallinen autoregulaatio sekä kudosten metaboliset ja mekaaniset signaalit voivat muuttaa verisuonten tilaa välittömästi riippuen kudoksen tarpeista.

Kliinisesti vasomotorisella säätelyllä on merkitys muun muassa vasomotorisina oireina ja verenkiertohäiriöinä. Esimerkkejä ovat hot flash -vaiheet vaihdevuosien aikana, Raynaud’n ilmiö sekä ortostattinen hypotensio autonomisen järjestelmän häiriöissä.