valtionuskonnon

Valtionuskonto on käsite, jolla tarkoitetaan tilannetta, jossa valtiolla on virallisesti tunnustama tai muuten huomioima uskonto. Tällainen asema voi ilmetä lainsäädännössä, julkisessa tuessa sekä kirkon hallinnon ja opetuksen järjestämisessä; valtion uskonnon piirissä tietyllä uskonnolla on usein erityinen asema julkisessa elämässä, ja sen harjoittamista säädellään ja rahoitetaan valtion toimesta. Toisaalta monissa maissa on siirrytty kohti uskonnonvapautta ja erottelua julkisen vallan ja uskonnon välillä, jolloin valtion tuki ja valtion rooli rajoittuvat.

Historian saatossa valtionkirkkoja on ollut paljon eurooppalaisissa valtioissa, ja niiden asema on vaikuttanut esimerkiksi hallinnon, koulutuksen ja seremonioiden käytäntöihin. 1800–1900-luvuilla monet maat toteuttivat lainsäädännöllistä erottelua uskonnon ja valtion välillä ja vahvistivat uskonnonvapautta. Nykyisin valtionuskonnon mallit vaihtelevat: joissakin maissa yksi uskonto saa huomattavaa julkista tukea ja erityisiä oikeuksia, toisissa valtion ja uskonnon välinen yhteys on löyhempi tai täysin erillään.

Esimerkkejä historiallisista malleista ovat Englannin anglikaaninen kirkko sekä pitkäaikainen vahva suhtautuminen valtion ja kirkon välillä useissa pohjoismaissa. Suomessa, kuten monissa muissa pohjoismaissa, on ollut vahva historiallinen yhteys kirkkoon, mutta kehitys kohti uskonnonvapautta on lisännyt pluralismia ja eriyttämistä julkisesta vallasta.

Keskustelu valtionuskonnon asemasta liittyy kysymyksiin uskonnonvapaudesta, yhdenvertaisuudesta ja moniarvoisuuden kunnioittamisesta. Usein kyse on siitä, missä määrin valtio voi tukea uskontoa samalla kun se turvaa uskonnonvapauden kaikille kansalaisille.