valotusriskiä

Valotusriskiä, tai altistumisriskiä, tarkoitetaan tilannetta, jossa henkilö voi joutua altistumaan haitalliselle tekijälle sellaisella tavalla, että voi aiheutua terveysvaikutuksia tai muita haittoja. Riski riippuu sekä haitan luonteesta että altistumisen voimasta ja kestosta, sekä altistumisreitistä ja yksilöllisestä herkkyydestä. Yleisimpiä konteksteja ovat työturvallisuus ja ympäristöaltistuminen: säteily, kemialliset aineet, pölyt, biologiset tekijät sekä fysikaaliset tekijät kuten lämpö tai melu.

Altistumistutkimus ja riskinarviointi tapahtuvat usein työnantajan vastuulla. Työpaikalla valotusriski arvioidaan tunnistamalla haitta, mittaamalla tai arvioimalla altistumisen taso sekä arvioimalla altistumisen todennäköisyys ja vakavuus. Käytettyjen mittareiden tyyppejä ovat ympäristömittaukset, biologiset näytteet ja laskennalliset mallit. Tavoitteena on määrittää, onko altistuminen kohtuullisen suurta ja tarvitaanko toimenpiteitä.

Riskien hallinta rakennetaan sen mukaan, että haitta poistetaan tai altistumista vähennetään mahdollisimman tehokkaasti. Tämä voi toteutua teknisillä ratkaisuilla, kuten suojauksilla ja ilmanvaihdon parantamisella, organisatorisilla muokkauksilla sekä hallinnollisilla toimenpiteillä. Henkilönsuojaimet suunnataan vain, kun muut keinot eivät riitä. Koulutus ja tiedottaminen sekä säännönmukainen seuranta ja uusintamittaukset tukevat riskin hallintaa.

Sääntely ja ohjeistus: EU-lainsäädäntö sekä kansallinen lainsäädäntö velvoittavat työnantajia arvioimaan ja hallitsemaan altistumisriskejä. Suomessa työnantajat noudattavat muun muassa työturvallisuuslakia ja soveltuvia asetuksia sekä viranomaisten ohjeistuksia haitta-aineiden ja altistumistasojen hallinnasta.