valokuvapapereiden

Valokuvapaperit ovat paperimateriaaleja, joita käytetään valokuvien tulostamiseen sekä perinteisillä hopeapaperimenetelmillä että nykyaikaisilla pigmentti- tai väripainatusmenetelmillä. Paperin perusta koostuu yleensä lignoselluloosasta, johon on lisätty erilaisia päällyste- ja pintakerroksia. Pääasialliset rakennetyypit ovat fibrebased (FB) ja resin-coated (RC) -paperit. FB-paperit ovat yleensä paksumpia, arkistollisesti pidempi-ikäisiä ja antavat usein rikkaamman tonalisuuden, mutta vaativat pidemmän pesun. RC-paperit ovat kevyempiä, nopeammin kuivuvia ja edullisempia, mutta niiden pitkäaikaisuus voi toisinaan olla hieman rajoitetumpi.

Pinta- ja tekstuurivaihtelut vaikuttavat kuvan kontrastiin ja sävyjen siirtymään. Yleisimmät pinnat ovat kiiltävä (glossy), puolikiiltävä (lustre/satin) sekä mattamainen (matte); lisäksi on erilaisia tekstuuripintoja. Valokuvapaperi mitoitetaan usein ukoksiin kuten g/m2 -paino, ja paksuus sekä valonpitävyys vaikuttavat lopulliseen ulkonäköön sekä käsittelyyn.

Käyttö ja prosessi vaihtelevat sen mukaan, tulostetaanko perinteisesti mustavalko- tai värikuvia. Perinteisessä prosessissa paperi altistetaan negatiiville suurennuslasin avulla, kehitetään, lopetetaan ja kiinnitetään, ja lopuksi huuhdellaan ja kuivataan. Digitaalisissa ja inkjet-tekniikoissa käytetään sen sijaan erityisesti suunniteltuja valokuvapapereita, jotka vastaanottavat mustesuihku- tai pigmenttipainatusta.

Säilytys ja arvoitus: Valokuvapaperia säilytetään viileässä, pimeässä ja kuivassa ympäristössä UV-valaistuksesta suojattuna. Pitkäaikainen arkistointi edellyttää asianmukaista varastointia kosteudelta, lämpötilavaihteluilta ja valolta. Hyvin säilytetty valokuvapaperi voi tarjota säilyvän kuvan useiden vuosikymmenten ajan.