tutkinnallisuus

Tutkinnallisuus on oikeusprosessin piirre, jossa todistusten keruu ja todistelun suunta on suurelta osin viranomaisten, erityisesti poliisin ja syyttäjän, vastuulla. Sen tarkoituksena on selvittää rikoksen tapahtumat ja muodostaa riittävä näyttö syyteoikeudesta. Tuomioistuimen rooli on pääasiassa todistusaineiston arviointi ja lain tulkinta sekä lopullisen ratkaisun tekeminen annettujen tutkintadokumenttien perusteella. Tämä on tyypillistä tutkinnallisen menettelyn periaatteelle useimmissa mannermaiden rikosprosesseissa.

Keskeisiä piirteitä ovat se, että tutkinta etenee hallinnollisesti viranomaisten aloitteesta; todistusaineiston hankinta ja esittäminen perustuvat viranomaisiin ja oikeuteen, ei ensisijaisesti osapuolten väitteisiin. Syyttäjä johtaa tutkintaa ja vastaa siitä, että riittävä näyttö kerätään. Oikeus puolustautua ja esittää omia todisteita säilyy, mutta puolustuksen suora vaikutusvalta todistusaineiston hankintaan voi olla rajoitetumpi kuin adversaarisessa järjestelmässä.

Rikosoikeudellinen prosessi Suomessa perustuu suhteelliseen sekasysteemiin, jossa tutkinnallinen periaate yhdistyy oikeuden riippumattomaan harkintaan. Tutkinnallisuus nähdään osaltaan prosessin valvontana ja oikeudenmukaisuuden takaajana: syyllisyyden perusteet perustuvat tutkinnassa kerättyyn ja oikeusasteessa arvioituun näyttöön.

Lyhyt loppukaneetti: tutkinnallisuus heijastaa pyrkimystä palvella totuudenmukaisuutta ja oikeudenmukaista menettelyä, mutta sen toteutuksessa korostuvat tasapaino oikeusvaltion perusoikeuksien sekä viranomaisten tiedonhankintavaltuuksien välillä.