turvattomuus

Turvattomuus tarkoittaa tilaa tai kokemusta siitä, ettei yksilö koe oloaan turvalliseksi. Se ilmenee sekä subjektiivisena pelkona rikoksia tai väkivaltaa kohtaan että objektiivisina havaintoina turvallisuuden heikkenemisestä, kuten rikollisuuden tai onnettomuuksien määrän vaihteluna. Turvattomuus on sekä yksilöllinen tunne että laajempi yhteiskunnallinen ilmiö, jonka vaikutukset näkyvät arjessa ja päätöksenteossa.

Subjektiivinen turvattomuus ja objektiivinen turvallisuus voivat erottua, mutta ne ovat usein yhteydessä toisiinsa. Alhaiset rikostilastot eivät aina estä yksilöä kokemasta turvattomuutta, ja päinvastoin korkea rikollisuus voi lisätä pelkoja. Turvattomuuden kokemukseen vaikuttavat myös muut riskit, kuten liikenneturvallisuus, asuinalueen olosuhteet ja sosioekonominen epävarmuus.

Mittaus ja tutkimus perustuvat sekä väestökyselyihin että tilastoihin. Väestökyselyt kartoittavat pelkoa rikoksia kohtaan ja tunnetun turvallisuuden määrän, kun taas tilastot seuraavat rikollisuuden ja onnettomuuksien määrää. Suomessa keskeisiä lähteitä ovat Tilastokeskus ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Taustatekijät ovat moninaisia: taloudellinen eriarvoisuus, työllisyys, asumiseen liittyvät olosuhteet sekä kaupungin suunnittelu ja tilojen turvallisuus. Myös median ja julkisen keskustelun tapa esittää turvallisuusaiheita voi vaikuttaa turvattomuuden kokemukseen.

Politiikan ja käytännön vastauksissa painottuvat sekä todelliset turvallisuutta parantavat toimenpiteet että viestintä. Esimerkkejä ovat julkisten tilojen valaistus ja ylläpito, lähiyhteisöjen tukeminen sekä ennaltaehkäisevä rikollisuustyö, mutta myös selkeä ja luotettava tiedottaminen turvallisuusasioista. Turvattomuuden vähentämisessä tärkeää on sekä objektiivisten riskien vähentäminen että koetun turvallisuuden parantaminen.