taivutusmuotojensa

Taivutusmuoto on kieliopillinen termi, jolla tarkoitetaan sanan taivutuksen tuloksena syntyviä muotoja. Näin sana voi ilmaista erilaisia kieliopillisia kategorioita, kuten sijaa, lukua ja niitä yhdistäviä ilmauksia. Taivutusmuotojensa on tässä yhteydessä genetiivinen rakenteinen muoto, joka tarkoittaa "heidän taivutusmuotojensa" tai lyhyemmin "heidän taivutusmuuttujensa" – miten useat sanat ovat saamassa omat inflectionaaliset muotonsa. Käytännössä taivutusmuotojensa viittaa siihen kokonaisuuteen, johon kuuluvat sellaisten sanojen taivutusmuodot, jotka omistussuhteen vuoksi ovat toisten sanojen omistama.

Kielenhuollossa ja kielitieteessä taivutusmuotoja käytetään kuvaamaan, miten sanat taipuvat erilaisiin lauserakenteisiin. Suomalainen kieli taipuu useisiin tapauksin ja lukuihin, jolloin muodostuu laaja joukko taivutusmuotoja. Morfologian prosessit sisältävät yleisesti suffixaation sekä joissakin tapauksissa stemmin muutoksia, kuten vokaaliharmoniaa tai konsonanttivakavoitumista. Esimerkkinä suomen kielen sanalle koira voidaan antaa taivutusmuotoja kuten nominatiivi koira, genetiivi koiran, partitiivi koiraa, inessiivi koirassa, illatiivi koiraan, adessiivi koiralla, allatiivi koiralle, essiivi koirana, translatiivi koiraksi sekä abessiivi koiratta. Näistä muodoista muodostuu koiran taivutusmuotojensa kokonaisuus, joka kattaa tapoja ilmaista omistusta, paikkaa, suuntaa ja muita suhteita.

Taivutusmuotojensa käsite on keskeinen osa suomen kielen morfologista analyysiä, sillä se havainnollistaa, miten kieli rakentaa merkityksiä ilman erillisiä prepositioita tai sanajärjestyksen vaihteluita. Se soveltuu erityisesti opetuksessa ja kielitieteellisissä kuvauksissa, joissa halutaan osoittaa, miten sanojen inflectionaaliset muodot liittyvät toisiinsa.