taivuttuminen

Taivuttuminen on kielitieteellinen termi, jolla tarkoitetaan sanan muodon muuttamista sen kieliopillisen roolin ilmaisemiseksi. Suomen kielessä taivuttuminen kattaa sekä substantiivien ja adjektiivien taivutuksen että verbien konjugation. Taivuttaminen perustuu sanan vartaloon sekä siihen lisättyihin päätteisiin ja morfeemeihin, joiden avulla ilmaistaan muun muassa lukua, sijaintia, aikamuotoa, moodia sekä persoonaa. Taivutusta voidaan tarkastella sekä yksittäisten sanojen että lauseen sisällä tapahtuvana prosessina.

Nominaalinen taivutus kattaa lukuisat sijamuodot. Esimerkiksi sana talo taivutetaan seuraavasti: nominatiivi talo, genetiivi talon, partitiivi taloa, inessiivi talossa, elatiivi talosta, illatiivi taloon, adessiivi talolla ja ablatiivi talolta, allatiivi talolle. Essivissä ja translatiivissa sekä muissa sijamuodoissa käytettyjä muotoja voidaan käyttää kontekstin mukaan. Adjektiivit taivutetaan samojen taivutusperiaatteiden mukaan ja ne sopeutuvat aina saman lauseen samanlaisia sääntöjä noudattaen.

Verbi voi taivutua aikamuodoille, mielelle ja persoonaan. Esimerkiksi verbin kirjoittaa taivutusta kokonaisuus: preesens indikatiivissa “kirjoitan, kirjoitat, kirjoittaa, kirjoitamme, kirjoitatte, kirjoittavat”; imperfektissä “kirjoitin, kirjoitit, kirjoitti, kirjojimme, kirjoititte, kirjoittivat”; konditionaali “kirjoittaisin”; passiivi “kirjoitetaan”. Taivutus merkitsee usein sekä aikaa että toimijan roolia lauseessa.

Taivuttuminen on keskeinen osa suomen kieliopin hallintaa ja on sekä tuottamisen että ymmärtämisen kannalta perusasia. Kielessä taivutukset voivat olla säännöllisiä tai epäsäännöllisiä ja ne lisäksi voivat sisältää äänteellisiä muutoksia sekä morfeemisen koostumuksen vaihtelua. See also: taivutus, konjugointi, sijamuodot.