säteilytykset

Säteilytykset ovat erilaisia menetelmiä ja prosesseja, joissa kohde altistetaan säteilylle. Yleisesti niillä tarkoitetaan ionisoivaa säteilyä, joka voi muuttaa aineen rakennetta ja aiheuttaa ionisaatiota. Säteilytyksiä käytetään sekä hyödyllisiin tarkoituksiin että tutkimukseen, ja ne esiintyvät muun muassa lääketieteessä, teollisuudessa ja tutkimuksessa.

Ionisoiva säteily jaoteltuu hiukkassäteilyyn, kuten alfahätteelliseen ja betahätteelliseen säteilyyn sekä neutronsäteilyyn, sekä sähkömagneettiseen säteilyyn, kuten gammasäteilyyn ja X-säteilyyn. Ei-ionisoiva säteily ei pääsääntöisesti ionisoi aineita, ja siihen kuuluu esimerkiksi UV-säteily, näkyvä valo, infrapuna sekä radiotaajuudet. Säteilytykset voivat olla ulkoisia tai sisäisiä; ulkoinen säteilytys tapahtuu, kun lähde on kohteesta erillään, kun taas sisäinen säteilytys, kuten brahiterapia, tarkoittaa säteilylähteiden sijoittamista kohteen sisälle tai sen läheisyyteen.

Käyttökohteita ovat lääketiede (radioterapia ja brahiterapia), elintarvikkeiden sekä lääketieteellisten välineiden sterilointi, sekä materiaalien ja tuotteiden säteilykäsittely sekä tutkimus. Säteilytykset vaativat erityistä osaamista, mittauksia, suojauksia sekä turvallisuustoimenpiteitä, jotta altistukset pysyvät hallinnassa.

Suomessa turvallisuudesta vastaa Säteilyturvakeskus (STUK). ALARA-periaate (as low as reasonably achievable) ohjaa altistusten minimoimista, ja käytetään teknisiä suojauksia sekä henkilöstön koulutusta. Kansainväliset ja kansalliset standardit määrittelevät annosrajat, valvonnan ja raportoinnin vaatimukset.