säilytysliuoksia

Säilytysliuokset ovat liuoksia, joita käytetään biologisten näytteiden, solujen, kudosten tai muiden materiaalien säilyttämiseen. Niiden tehtävänä on ylläpitää kemiallista stabiilisuutta, pH:ta ja osmolaarisuutta sekä estää näytteiden hajoamista, rakenteen muutoksia tai mikrobiologista kasvua säilytyksen aikana.

Yleisimmät säilytysliuosten ryhmät ovat isotoniset suolaliuokset ja puskuri-liuokset, jotka ylläpitävät solukokonaisuuden eheyttä, sekä nukleiinihappojen säilyttämiseen tarkoitetut stabilointiliuokset. Esimerkkejä ovat fosfaatti-puskuroitu suolaliuos (PBS) sekä HEPES- tai Tris-pohjaiset liuokset. RNA:n ja DNA:n säilyttämiseen tarkoitetut liuokset, kuten RNAlater ja DNA/RNA Shield, estävät nukleiinihappojen hajoamista. Cryopreservointia varten käytetään cryoprotektaatteja, kuten glyceroli (glyceroli) tai DMSO, pitkäaikaissäilytystä varten. Histologisissa yhteyksissä käytetään kiinnitys- ja säilytysliuoksia kudosten rakenteen säilyttämiseksi, ja antimikrobiset lisäaineet auttavat estämään mikrobikasvun.

Käyttö ja varastointi: valinta riippuu näytteen tyypistä, halutusta lopputuloksesta ja varastointilämpötilasta. Useimmat liuokset säilytetään valolta suojattuina, tiiviisti suljetuissa astioissa, ja ne voidaan säilyttää jääkaapissa (noin 2–8 °C) tai pakastettuna, joissakin tapauksissa jopa -80 °C tai nestemäisen typen varastointiin tarkoitettuna. Turvallisuus: monet säilytysliuokset ovat kemikaaleja, joiden kanssa on toimittava asianmukaisesti, noudatettava käyttöturvallisuusohjeita (MSDS) ja käytettävä suojavarustelua.

Säilytysliuokset ovat keskeinen osa laboratoriotoimintaa, sillä niiden oikea valinta ja hallinta vaikuttavat näytteiden laatuun ja luotettavuuteen.