superjohtavaa
Superjohtavaa viittaa yleisesti materiaaleihin, joilla on poikkeuksellisen alhainen sähköinen vastus lähellä nollaa, kun ne jäähdytetään kriittisen lämpötilan alapuolelle. Tämän ilmiön tunnetaan nimellä superjohtavuus, ja se perustuu kvanttimekaniikan ja sähkömagnetismin periaatteisiin. Superjohtavuus ilmenee, kun materiaalin elektronit muodostavat yhteisen kvanttitilan, joka mahdollistaa virran kulkeutumisen ilman energian häviämistä vastuksena.
Superjohtavuuden löysi vuonna 1911 hollantilainen fyysikko Heike Kamerlingh Onnes, joka havaitsi elohopean menettävän sähköisen vastuksensa lämpötilassa,
Superjohtavuudella on merkittäviä sovelluksia, kuten magneettisten levyjen ja MRI-laitteiden magneettien luomiseen, sähköverkkojen tehokkaaseen energiansiirtoon sekä tulevaisuuden
Superjohtavuuden tutkimus jatkuu aktiivisesti, ja uusien materiaalien löytäminen, jotka säilyttävät superjohtavuutensa korkeammissa lämpötiloissa, voisi avata uusia