sekularisaatioteoriaa

Sekularisaatioteoria on joukko sosiologisia ja kulttuuriteoreettisia malleja, jotka käsittelevät uskonnon vaikutusvallan ja uskonnollisten käytäntöjen muutoksia modernissa yhteiskunnassa. Teorian mukaan teollistuminen, rationalisaatio ja valtiollistuminen kuluttavat uskonnon asemaa julkisessa elämässä sekä institutionaalista valtaa, ja johtavat uskonnollisuuden siirtymiseen yksityisemmille areenoille.

Klassinen sekularisaatioteoria kuuluu uskon ja rituaalien sekä kirkon auktoriteetin heikkenemisen ja valtio-kirkko-eron kehitykseen. Keskeisiä yhteiskuntatutkijoita ovat olleet Emile Durkheim, Max Weber ja Ernst Troeltsch. Teoriat korostavat useita ulottuvuuksia: uskonnollisuuden ja rituaalien väheneminen, kirkollisen vallan ja julkisen elämän erkaneminen sekä yksityistämisen prosessi.

1960–70-luvuilla kriittiset näkemykset osoittivat, että sekularisaatio ei ole lineaarinen ja universaali prosessi. Monet tutkijat korostivat kulttuurien ja yhteiskuntien välistä monimuotoisuutta sekä useita ulottuvuuksia, kuten uskonnollisen elämän yksityistämistä, moniarvoisuutta ja identiteetin rakentumista uskonnon ulkopuolelle. Peter Berger ja Rodney Stark ovat tuoneet esille, että uskonnon rooli voi muuttua ja jopa vahvistua kontekstin mukaan.

Nykykeskustelussa sekularisaatiosta puhutaan monitahoisesti. Uskonnollisuus voi vähentyä tietyillä ulottuvuuksilla samalla, kun se elää tai vahvistuu muilla alueilla, kuten yhteisöllisyydessä ja identiteetissä. Globaalisti kehitys vaihtelee: Länsimaissa kokevat pidemmän sekularisaation, kun taas monet maat sekä Yhdysvalloissa että muualla osoittavat uskonnon keskeisen roolin politiikassa ja yhteiskunnallisessa elämässä. Post-sekularismin käsite kuvaa tilaa, jossa uskonto ja julkinen elämä ovat vuorovaikutuksessa uudella tavalla.