sekoitustulehduksesta

Seikoitustulehdus, eli sekoitustulehdus, on tulehdus, jossa samaan infektiokohtaan kehittyy useampi kuin yksi patogeeni. Tämä polymikrobinen infektio voi koostua bakteereista, ja usein siinä voi olla myös hiivoja tai harvemmin viruksia sekä loisia. Sekoittuneisuus esiintyy erityisesti haavoissa, kroonisesti haavautuneissa kudoksissa, kirurgisten haavojen infektiotilanteissa sekä kroonisesti tulehduksisissa paikoissa kuten diabeetikkojen haavoissa.

Sekoitustulehduksen taustalla ovat usein riskitekijät, kuten kudosvaurion määrä, immuunipuolustuksen heikkeneminen, diabetes, huono verenkierto, krooniset sairaudet sekä aiempi antibioottien käyttö, joka voi muokata mikrobikoostumusta. Mikrobien vuorovaikutukset voivat vahvistaa toinen toistaan, esimerkiksi biofilmien muodostuminen tai tavallisten bakteerien ja anaerobien synnyttämä synergistinen vaikutus.

Oireet ja kliininen kuva vaihtelevat infektion sijainnin mukaan, mutta voivat liittyä pitkäkestoiseen pace- tai paine-eroon, punoitukseen, turvotukseen, eritteeseen ja kuumeeseen. Diagnoosi perustuu kliiniseen arvioon sekä mikrobiologisiin tutkimuksiin; näytteitä otetaan yleensä tulehtuneesta kudoksesta, pesäeritteestä tai haavasta, ja kulttuurien sekä mahdollisesti PCR-tutkimusten avulla pyritään erittelemään patogeenit ja määrittämään herkkyydet.

Hoito painottuu laajasta alkuvaiheesta terveydenhuollon erikoisherkkyyteen: infektion kohdan dreneeraus tai kirurginen puhdistus, paikallinen ja systeeminen hoito sekä kohdennettu antibioottihoito mikrobiologisten tulosten perusteella. Mikäli mukana on sieni- tai virustartunta, näihin saattavat kuulua antifungaaliset tai antiviraaliset hoitotoimenpiteet. Hoidon kesto riippuu infektion vakavuudesta ja vastetta, ja hoitoa pyritään jatkamaan niin kauan kuin tulehdus on aktiivinen.

Ennaltaehkäisy keskittyy asianmukaiseen haavahoidon, aseptisen käsittelyn sekä antibioottien käytön harkintaan, jotta moniresistenssi vähenee. Seuraa myös yleisiä riskienhallinnan ja terveydenhuollon protokollia.