satelliittivestinnän

Satelliittivestinnällä tarkoitetaan signaalien siirtämistä keinotekoisten satelliittien kautta. Se mahdollistaa pitkän matkan yhteydet sekä maantieteellisesti syrjäisissä tai liikenteenseen kuormittuneilla alueilla olevat palvelut, joissa maanpäälliset yhteydet ovat puutteellisia.

Järjestelmä koostuu avaruusosasta (satelliiteista ja niiden transpondereista), maasegmentistä (maanpäälliset asemat, keskukset ja loppukäyttäjien päätelaitteet) sekä hallinta- ja operointikeskuksista. Signaalin siirto tapahtuu uplinkin kautta satelliittiin ja downlinkin kautta takaisin maahan; transponderi muuntaa ja vahvistaa signaalia. Taajuusalueita käytetään C-, Ku- ja Ka-kaistoilla sekä muilla alueilla, ja kiertoradoiksi yleisimpiä ovat GEO, MEO ja LEO. Latenssi ja kaistanleveys riippuvat kiertoradasta; GEO-satelliiteissa viive on tyypillisesti noin puoli sekuntia ympäriinsä, kun taas LEO-järjestelmät tarjoavat pienemmän latenssin.

Käyttökohteita ovat televisio- ja radiolähetykset, äänipuhelin- ja dataverkot sekä internet-palvelut etenkin alueilla, joilla kiinteä laajakaista ei ole saatavilla. VSAT-verkot mahdollistavat yksittäisten asiakkaiden yhteydet yritys- ja operatiivisiin tarpeisiin sekä kriisitilanteissa.

Standardit ja sääntely: ITU koordinoi taajuudet ja kiertoradojen slotit sekä kansainvälisen ja kansallisen lainsäädännön taustat. DVB-sarja (DVB-S, DVB-S2, DVB-S2X) on yleinen televisiovastaanotossa; DVB-RCS käsittelee vuorovaikutteista satelliittiliikennettä.

Tulevaisuudessa kehittyvät ei-geostationaariset järjestelmät (LEO/MEO) sekä intersatelliittilinkit, usein lasersidoin, jotka voivat pienentää latenssia ja lisätä kapasiteettia. Haasteita ovat spektrin hallinta, avaruusjätteet sekä kustannukset.