sanastotutkimus

Sanastotutkimus on kielitieteen ala, joka keskittyy sanaston rakenteen, merkitysten ja käytön tutkimiseen. Sen tavoitteena on kuvata ja selittää sanavaraston ominaisuuksia sekä ymmärtää, miten sanat muodostuvat, miten niiden merkitykset ja käyttö poikkeavat kontekstin mukaan ja miten sanasto muuttuu ajassa. Sanastotutkimus sijoittuu sanastotieteen tai lexicologian kenttään ja liittyy läheisesti sanakirjojen laatimiseen sekä terminologian hallintaan.

Keskeisiä teemoja ovat sanaston semantiikka, morfologia ja sananmuodostus, kollokaatio ja frazeologia sekä sanaston suhteet syntaksiin ja kontekstiin. Tutkimuksessa tarkastellaan sanastojen rakenteita, kantasanat, sanaston monimerkityksellisyyttä sekä kontekstisidonnaisuutta, ja huomioidaan sanaston kehitys sekä uusien sanojen synty (neologismit). Eri rekisterien ja aihealueiden sanastot voivat poiketa toisistaan, esimerkiksi tekninen sanasto versus arkinen puhekieli.

Metodit yhdistävät kvantitatiiviset ja kvalitatiiviset lähestymistavat: korpusanalyysi, frekvenssilistat, yhteysanalyysit sekä sanakirja- ja tietokantamenetelmät. Käytössä ovat suuret tekstikorpus- tai korpukset sekä semanttiset ontologiat; nykyään hyödynnetään myös tilastollisia ja koneoppimisen menetelmiä sanaston käsittelemiseksi.

Sanastotutkimuksella on useita sovelluksia: luonnollisen kielen käsittely (NLP), kääntäminen ja tiedonhaku, terminologian hallinta sekä kielen opetus. Se tukee myös kielitieteellistä tutkimusta ja kielellistä suunnittelua sekä helpottaa sanaston kehittämistä ammatillisilla ja tieteenaloilla.

Suomessa sanastotutkimusta tehdään yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa, ja sen tuotoksena kehitetään suomen kielen resursseja, kuten sanakirja-arkistoja ja sanastotietokantoja sekä kieli- ja terminologiaprosessien kehittämistä.