rikkihappoja

Rikkihappoja on yleiskäsite vahvoille epäorgaanisille hapoille, joihin pääsisäisänä esimerkkinä on rikkihappo (H2SO4). Yleisiä muotoja ovat puhdas rikkihappo sekä sen konsentraatiot ja liuokset, kuten oleum, joka on rikkihapon ja SO3:n seos. Rikkihappoja käytetään sekä Raaka-aineina että avustavina happona monissa teollisuusprosesseissa.

Puhtaana rikkihappo on väritön, hyvin viskoosi neste, joka on erittäin hygroskooppinen. Sen tiheys on noin 1,84 g/cm3 (25 °C), sulamispiste noin 10 °C ja kiehumispiste noin 337 °C. Reaktiivisena aineena se on erittäin korroderoiva ja kemiallisesti voimakkaasti desoryivaava; se reagoi voimakkaasti veden kanssa eksotermisesti ja voi aiheuttaa vakavia palovammoja iholle ja silmille.

Tuotanto tapahtuu pääasiassa kontakti-prosessissa. Rikkihapon valmistuksessa rikkidioksidi (SO2) hapetetaan katalyyttisesti (tyypillisesti V2O5-katalysaattorilla) rikkidiooksidiksi (SO3), ja muutensa SO3 liuotetaan rikkihappoon muodostaen H2SO4 tai oleum. Tämä prosessi on teollisuuden suurin rikkihapon tuotantotapa.

Käyttökohteita ovat muun muassa akkukäyttöisten lyijyakkujen elektrolyytti, lannoitevalmistus (fosfaatti- ja sulfaattilannoitteet), kemianteollisuuden raaka-aineet, metallien ja jätteiden puhdistus sekä öljynjalostus ja papinvalmistus. Rikkihappoja käytetään myös sähkö- ja öljyteollisuuden hajotus- sekä puhdistusprosesseissa.

Käsittely ja varastointi vaativat asianmukaisia suojavarusteita ja asianmukaisia säilytysolosuhteita. Vaarallisuutensa vuoksi se on tiukasti säännelty aine: vuotojen torjuminen, maaperän ja vesistöjen suojelu sekä asianmukainen hävittäminen ovat olennaisia. Historiallisesti kontakti-prosessi 1800-luvulla teki rikkihappojen tuotannosta nykyistä edistyneempää ja kustannustehokkaampaa.