regulointi

Regulointi on sääntöjen laatimisen ja noudattamisen järjestelmä, jolla ohjataan yksilöiden, yritysten ja julkisen vallan toimintaa. Sen tavoitteena on suojella yleistä etua, kuten turvallisuutta, terveyttä, ympäristöä, rahoitusvakautta, kuluttajansuojaa ja reilua kilpailua. Regulointi toteutetaan yleensä lakien, asetusten ja ohjeistusten muodossa, usein riippumattomien viranomaisten toimesta.

Regulointi kattaa useita politiikan aloja ja välineitä. Siihen sisältyy sekä ennaltaehkäiseviä keinoja kuten lisensointi, standardit ja lupa- sekä valtuutusmenettelyt, sekä jälkikäteen sovellettavia keinoja kuten seuraamukset, sakot ja korjaavat toimet. Käytössä ovat sekä sääntelyyn perustuvat lähestymistavat (komento- ja kontrolli) että markkinaperusteiset keinot, kuten verot, maksut ja päästöoikeudet sekä tiedonantovelvoitteet ja kuluttajamerkinnät.

Reguloinnin prosessi sisältää ongelman tunnistamisen, vaihtoehtojen arvioinnin, vaikutusarvioinnin, säädösten laatimisen, sidosryhmien kuulemisen ja täytäntöönpanon, sekä seurannan ja säännöllisen tarkastelun. Läpinäkyvyys ja osallisuuden varmistaminen ovat yleisiä tavoitteita legitimiteetin ja tehokkuuden parantamiseksi.

Regulointi toimii sekä kansallisesti että alueellisesti ja kansainvälisesti. Sääntelyä muovaa usein perustuslainsäädäntö, oikeuslaitoksen valvonta sekä kansainväliset sopimukset. Finanssi-, ympäristö-, terveys-, energia- sekä tele-, tietoturva- ja kilpailulait ovat tyypillisesti voimakkaasti säädeltyjä.

Kritiikki kohdistuu byrokratiaan, sääntelytaakkaan sekä siihen, voiko se lisätä kustannuksia tai estää innovointia. Ehdotuksia parantamiseksi ovat riskiperusteinen sääntely, aikarajoitukset, tulosperustaiset standardit, sääntelyn yksinkertaistaminen ja vaikutusarvioinnin tehostaminen.