regressiivisyydessä

Regressiivisyys tarkoittaa talouspolitiikan tai verotuksen ominaisuutta, jossa maksujen kokonaisrasitus kohdistuu suhteellisesti enemmän pienituloisiin kuin suurituloisiin. Toisin sanoen alemmat tuloluokat kantavat suuremman osan käytettävissään olevasta tulosta tai kulutuksesta veron tai maksun muodossa kuin ylempi tuloluokka. Regressiivisyys voidaan kytkeä sekä verotukseen että julkisten maksujen vaikutuksiin, kuten sosiaalipalvelujen ja peruspalvelujen rahoitukseen.

Yleisimmät esimerkit ovat kulutusverot, erityisesti arvonlisävero (ALV). ALV kohdistuu saman verran tuotteen hinnasta riippumatta ostajan tulotasosta, jolloin pienituloiset käyttävät suuremman osan tuloistaan välttämättömiin kulutushyödykkeisiin ja verorasitus kasvaa heidän kuormitusalueelleen. Myös kiinteät maksut tai palvelumaksut voivat olla regressiivisiä, mikäli ne muodostavat suurimman osan pienituloisten kuukausittaisista menoista.

Mittaaminen ja arviointi perustuvat usein verotuksen progressiivisuuden ja kulutuksen regressiivisyyden analyysiin. Kehittyneet mittarit, kuten Kakwani-indeksi, yhdistävät tulonjako- ja verokohtelut, ja voivat osoittaa negatiiviset arvot, jotka viittaavat regressiivisyyteen. Lisäksi on nähtävissä, että yleinen tulonjako ja kulutusta koskeva verotus eivät aina kuvaa kokonaisvaikutusta: osin regressiivisyys voi kytkeytyä ei-tulopohjaisiin maksuihin, kuten julkisten palvelujen rahoitukseen, tai tulonsiirtojen tehokkuuteen.

Poliittisesti regressiivisyys herättää keskustelua oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvosta. Ongelmallista voi olla, että se kasvattaa köyhien ja pienituloisten taloudellista epävarmuutta. Keinoja lievittää regressiivisyyttä ovat tulonsiirrot, köyhyys- ja tulonjakovarat, sekä regressoivisten maksujen kompensoivat mekanismit, kuten palvelujen verovapautukset tai pienituloisten tukeminen.