rannikkovyöhykkeet

Rannikkovyöhykkeet ovat rannikkoseudun maastoalueita, joissa merellinen vaikutus sekä ihmisperäinen toiminta kohtaavat. Termiä käytetään erityisesti maankäytön suunnittelussa, ympäristönsuojelussa ja riskien arvioinnissa. Rannikkovyöhyke voidaan määritellä siten, että sen rajaa määrittää alue, jossa meren ja rannikon prosessit vaikuttavat maankäyttöön ja luonnonolosuhteisiin. Rajat vaihtelevat alueittain ja tarkastelutavasta riippuen.

Ominaisuudet ja maastoreunus vaihtelevat, mutta rannikkovyöhykkeeseen kuuluvat usein sekä luonnontilaiset että muokatut alueet, kuten dyynialueet, rantavalliamet, laajat lahtien ja saarten muodostamat vesistöt sekä delta- ja suojelualueet. Välimuodon ja monimuotoisuuden vuoksi rannikkovyöhyke on tärkeä elinympäristö monille lajeille; se tarjoaa ruokailu- ja pesimispaikkoja sekä suojaa ja lisää biologista monimuotoisuutta. Rannikkovyöhyke on myös merkittävä sedimenttien kierrätyksen ja rannikkokäytön dynamiikan kannalta.

Haitat ja haasteet liittyvät etenkin ilmastonmuutokseen ja merenpinnan nousuun, mikä lisää tulvia ja eroosiota. Ihmistoiminta—rakentaminen, satamat, turismi ja maatalous—voi häiritä luontoympäristöjä sekä muokata rannikkoseudun kestävää kehitystä. Hallinnassa korostuvat kokonaisvaltainen rannikkotoiminnan hallinta (ICZM), maankäytön suunnittelu sekä riskien vähentäminen ja sopeutuminen, mukaan lukien suojelutoimet, luonnonläheiset ratkaisut ja jatkuva kartoitus sekä seuranta.