pehmittämisessä

Pehmittämisessä tarkoitetaan prosessia, jossa materiaalin, usein polymeerin, plastisuutta lisätään. Tyypillisesti tämä tapahtuu lisäämällä pehmittimiä, eli plasticizers, ja sekoittamalla ne polymeriin. Tavoitteena on muuttaa jäykistettyä muovia joustavammaksi, parantaa työstöominaisuuksia ja tehdä lopullisesta tuotteesta käyttömukavampi.

Mekanismin perusidea on, että pehmittimet tunkeutuvat polymeeriketjujen väliin, vähentävät vuorovaikutuksia ja lisäävät vapaan tilan määrää. Tämä laskee lasitus- eli glass transition -lämpötilaa (Tg) ja lisää ketjujen liikkuvuutta. Käytännössä pehmittäminen helpottaa työstöä ruisku- ja kalanderointiprosesseissa sekä parantaa materiaalin iskunkestävyyttä ja taipuisuutta. Toisaalta se voi heikentää lämmön- ja kemiallista kestävyyttä sekä aiheuttaa suurempaa aikaisin voimakasta muovinmuutosta.

Yleisiä pehmittimiä ovat ftalaatit (kuten DEHP, DOP), adipaatit sekä citraatit ja joissakin tapauksissa polymeeriset pehmittimet. PVC on klassinen esimerkki pehmitetystä materiaalista. Koska monet pehmittimet voivat migroida elintarvikkeisiin tai ympäristöön sekä vaikuttaa terveyteen, niiden käyttöä säädellään ja pyritään korvaamaan turvallisemmilla vaihtoehdoilla. Edelleen kehitetään kasvi- tai biohajoavia sekä rekka- ja uusiutuvia pehmittimiä.

Pehmittämisen käyttökohteita ovat muun muassa rakennusmateriaalit, kuten PVC-kalvot ja lattiamateriaalit, sähkökaapelit, pakkauskalvot sekä lääketieteelliset laitteet. Tämän prosessin suunnittelussa huomioidaan tasapaino työstöominaisuuksien, kestävyyden ja turvallisuuden välillä.