panteismi

Panteismi on näkemys, jonka mukaan Jumala ja maailmankaikkeus ovat samaa todellisuutta, tai että jumalallinen on läsnä kaikessa. Jumala ei ole erillinen, henkilökohtainen luoja, vaan ilmenee luonnossa ja kaikessa todellisuudessa.

Panteismi eroaa panenteismista: panenteismissä Jumala sekä ympäröi että ylittää maailman, kun panteismissä Jumala ja maailma ovat samaa. Panteismia voidaan pitää eräänlaisena monistina tai jumaluuden immanenssipohjaisena käsityksenä, jossa luonnonlait ja todellisuus ovat jumalallisen ilmenemää.

Historiallisesti panteismin juuret löytyvät antiikin stoalaisesta ajattelusta, jossa jumaluus nähtiin ilmenemisenä maailmassa. Moderni panteismi liitetään usein Baruch Spinozan nimeen; hänen ajatuksessaan Deus sive Natura (Jumala vai luonto) tarkoittaa, että jumalallinen ja luonto ovat sama asia. Valistuksen, romantiikan sekä myöhemmän naturalistisen filosofian aikana panteistisia ja monistisia suuntauksia on esiintynyt useissa muodoissa.

Nykykäsityksissä panteismi esiintyy sekä filosofisena että hengellisenä suuntauksena, joka korostaa luonnon kunnioitusta, kokonaisuuden ja yhteyden kokemista sekä uskonnollisen ajattelun ja tieteen välistä dialogia. Etymologialtaan termi juontuu kreikankielisistä sanoista pan (kaikki) ja theos (jumala).

Panteismi Suomessa on vähemmän yleinen kuin perinteinen monoteismi, mutta se on vaikuttanut filosofiseen keskusteluun, etiikkaan ja ympäristötietoisuuteen.