oksidointiaste

Oksidointiaste, suomeksi oksidointiaste tai oksidointinumero, on kemiallisessa yhdisteessä olevan atomin oletettu virallinen varaus, jonka avulla elektronien siirtoa voidaan tilastoida. Se on laskennallinen käsite, ei välttämättä vastaavaa todellista sähkövarausta atomille. Yhdisteen tai-ionin oksidointiasteiden summa on sen kokonaisvaraus.

Perussäännöt oksidointiasteen määrittämisessä: alkuaineen puhdas muoto saa oksidointiasteekseen 0; yksittäinen ioni saa sen arvon, joka vastaa ionin varauksia; fluorilla on käytännössä aina −1; vety on yleensä +1 (poikkeuksena metalliyhdisteet, joissa se on −1); happi on useimmiten −2 (peroksideissa −1; superoksideissa oksidointiaste per happiatomi on −1/2); ryhmien 1 ja 2 alkuaineilla oksidointiasteet ovat +1 ja +2; halogeenit ovat yleisesti −1, mutta niillä voi olla suurempia oksidointiasteita yhdisteissä, joissa ne ovat erittäin elektronegatiivisia tai sitoutuneet toisiin voimakkaasti elektronegatiivisiin atomeihin (esim. ClO4−, jossa Cl on +7). Summa oksidointiasteista vastaavien yhdisteen kokonaisvaraus on nolla neutraalissa molekyylissä ja yhdisteen varaus kyseessä olevassa ionissa.

Oksidointiasteita käytetään redoxreaktioiden tasapainottamiseen, elektronien siirron seuraamiseen sekä nimeämisessä erityisesti koordinointi- ja ligaattiyhdisteissä. Esimerkkejä: NaCl (Na +1, Cl −1); H2O (H +1, O −2); MnO4− (Mn +7).