multiplexoinnin

Multiplexointi on tekniikka, jossa useita signaaleja tai tiedonsiirtovirtoja yhdistetään ja jaetaan yhteisen siirtokanavan tai median kautta siten, että ne voidaan siirtää samanaikaisesti. Tämä parantaa resurssien hyödyntämistä ja vähentää erillisten kaapeleiden tai fyysisten kanavien tarvetta. Vastaanotossa demultiplexio erottaa alkuperäiset signaalit ja palauttaa ne vastaanottajilleen. Multiplexoinnin etuja ovat kapasiteetin tehokas käyttö, pienemmät kaapelitarpeet sekä verkon ulottuvuuden joustavuus.

Perinteisiä menetelmiä ovat aikajakosovitus (TDM) sekä taajuusjakosovitus (FDM). TDM jakaa ajan käytännössä aikaväleihin, joista jokainen kanava pääsee läpi tietyn ajanjakson aikana. FDM puolestaan varaa signaaleilleen erilliset taajuusalueet ja lähettää ne samanaikaisesti. Kuituoptisissa verkoissa yleisesti käytetty ratkaisu on aallonpituusjakosovitus (WDM), jossa useat valon aallonpituudet kulkevat yhdessä kuidussa ja ne erotetaan vastaanotossa. WDM voi olla CWDM (karkeampi) tai DWDM (tiheämpi). Lisäksi on koodijakosovitus (CDM), jossa signaalit koodataan ja sovitetaan samaan spektriin, sekä tilastollinen aikajakosovitus (STDM), joka joustavoittaa aikaväliresurssien kohdentamista kuorman mukaan.

Multiplexointi on keskeinen tekniikka telekommunikaatiossa, kaapeli-tv:ssä, radiolähetyksissä ja tietoverkoissa, joissa useat käyttäjät, palvelut ja tiedostotyypit jaetaan saman fyysisen median yli. Toteutus vaatii synkronoinnin ja demultiplexoinnin lisäksi oikeat koodaus- ja suojakerrokset sekä mahdolliset varaus- tai suojavälit. Teknologian kehittyessä multiplexoinnin muodot ovat entistä dynaamisempia ja mahdollistavat suuremman kapasiteetin sekä joustavamman kuormituksen hallinnan.