modaalisuuksiin

Modaalisuuksiin tarkoitetaan kielen ilmaisujen kykyä välittää sekä väitteen todennäköisyyttä että siihen liittyvää velvoitetta, lupaa tai mahdollisuutta. Suomen kielessä modaalisuus jaetaan usein kolmeen pääkategoriaan: epistemiseen, deontiseen ja dynaamiseen modaalisuuteen. Episteminen modaalisuus liittyy varmuuteen tai lähteen todennäköisyyteen, esimerkkinä: Se voi olla totta, Hän saattaa olla tulossa. Deontinen modaalisuus käsittää velvollisuuden ja luvan: Sinun täytyy mennä, Saa mennä, Meillä on lupa. Dynaaminen modaalisuus viittaa kykyyn, tahtoon tai valintaan: Hän pystyy juoksemaan, Hän haluaa auttaa.

Modaalisuuden ilmaisuvälineet suomalaisessa kielessä ovat moninaiset. Keskeisiä keinoja ovat modaaliset verbit kuten voida, pystyä, täytyä, saada ja pitää sekä niiden taivutusmuodot. Lisäksi käytetään ilmauksia kuten on mahdollista, on pakko, sekä adjektiiveja ja adverbeja, jotka kantavat modaalista sävyä (esimerkiksi mahdollinen, pakollinen, ehkä, todennäköisesti). Suomen kielessä ei ole erillistä modaalimoodia samalla tavalla kuin joillakin muilla kielillä, vaan modaaliset merkitykset rakentuvat pääosin verbien avulla sekä periphrastisilla rakenteilla.

Esimerkkejä modaalisista ilmaisutavoista ovat: Episteminen: Se voi olla totta. Deontinen: Sinun täytyy mennä. Permission: Saan lähteä. Dynaaminen: Hän pystyy auttamaan. Modaalisuus siis kytkeytyy sekä verbien valintaan että lauseen kokonaisrakenteeseen, ja sitä käytetään ilmaisemaan puheenliikkeen todellisuuden suhtautumista sekä mahdollisuuksiin että velvoitteisiin.