mineralisaatiossa

Mineralisaatio on termi, jota käytetään useissa tieteellisissä yhteyksissä kuvaamaan erilaisten aineiden mineralisoitumista sekä mineraalien muodostumista. Konteksti riippuu alasta: geologiassa mineralisaatio viittaa mineraalien saostumiseen ja esiintymien muodostumiseen, kun taas biologiassa ja maaperätieteissä sillä tarkoitetaan orgaanisen aineksen pilkkoutumista epäorgaanisiksi ravinteiksi.

Geologiassa mineralisaatio tarkoittaa prosesseja, joissa fluideista saostuu mineraaleja ja syntyy oreiksi tai kivilajinsisäisiä mineralikoita. Yhteisiä mekanismeja ovat hydroterminen mineralisaatio, diagenettinen mineralisaatio sekä sedimentaarinen mineralisaatio. Tyypillisiä mineraaleja ovat kvarts, kalkkikivet ja sulfideihin kuuluvat mineraalit, kuten galena ja sphalerite. Mineralisaation ajallinen kesto vaihtelee suurissa mittakaavoissa.

Biologiassa ja maaperätieteissä mineralisaatio tarkoittaa orgaanisen aineksen mikrobien pilkkoutumista epäorgaanisiksi ravinteiksi, kuten ammonium- ja nitrationeiksi sekä fosforiksi. Tämä prosessi on keskeinen osa hiilen, typen ja fosforin kiertoa ekosysteemissä. Nopeuteen vaikuttavat lämpö, kosteus, ravinteiden saatavuus ja mikrobiyhteisön koostumus.

Terveydenhuollossa mineralisaatio viittaa kudosten kalsifioitumiseen, jossa kalkkikivet tai kaltaiset kiteet voivat muodostua pehmytkudoksiin; erotetaan dystrofinen ja metaboolinen kalkkistuminen. Mineralisaatio on laaja ilmiö, jolla on merkitystä sekä luonnonvaroihin liittyvässä geologiassa että ekologiassa ja terveydentutkimuksessa. Sen tutkimus yhdistää geokemian, mikrobiologian ja aineenvaihdunnan prosessit.