marginaalisuus

Marginaalisuus on taloustieteen lähestymistapa, jossa päätöksentekoa ja hinnanmuodostusta tarkastellaan pienillä, yhden yksikön lisäyksillä. Keskeisiä käsitteitä ovat rajahyöty ja rajakustannus sekä muut marginaalisiin muutoksiin liittyvät mittarit. Idean ydin on, että lisätoimia arvioidaan niiden marginaalisista vaikutuksista eikä kokonaismääristä.

Rajahyöty tarkoittaa kuluttajalle yhdestä lisäyksiköstä saatavaa lisäarvoa. Rajakustannus puolestaan on tuotannon tai kulutuksen lisäyksestä seuraava pienin kustannus. Diminishing marginal utility eli rajahyötyjen heikkeneminen lisäyksiköiden kasvaessa on keskeinen oletus. Marginaalinen analyysi ulottaa myös tuotantoon: rajatuotto ja rajakustannus ohjaavat yrityksen päätöksiä tuotantopanosten määrässä. Näin markkinoiden hinnat heijastelevat kummankin puolen marginaalitarpeita ja synnyttävät tasapainon kysynnän ja tarjonnan mukaan.

Historian näkökulmasta marginaalisuus syntyi 1870-luvulla rinnakkaisena vallankumouksena taloustieteessä. Keskeisiä hahmoja olivat William Stanley Jevons, Carl Menger ja Léon Walras, jotka kehittivät kuluttaja- ja tuotantoteorian sekä yleisen tasapainon mallin. Tämä marginaalinen vallankumous on perusta modernille talousteorialle.

Sovelluksia ovat kuluttajavalinnat, hinnanmuodostus ja markkinoiden tasapaino sekä welfare-ekonomia, joka korostaa tehokkuutta ja tulonjaon vaikutuksia. Kriittiset näkemykset huomauttavat, että utiliteetin mittaaminen on hankalaa ja oletukset rationaalisuudesta sekä täydellisestä tiedosta voivat olla rajoittuneita.