lisäetuna

Lisäetuna on suomalaisessa työ- ja verotuskontekstissa käytetty termi, joka tarkoittaa työnantajan tarjoamaa etuutta työntekijälle palkkatulon lisäksi. Lisäetuja voivat olla esimerkiksi käyttöetuina annettavat tavarat tai palvelut (kuten auto, puhelin tai päivittäiset ateriat), palvelut tai alennukset yrityksen tuotteisiin tai palveluihin sekä muut taloudellisesti arvoa tuottavat edut. Käytännössä lisäetua tarkastellaan tasavertaisena osana koko palkkaa ja sen arvo huomioidaan verotuksessa sekä mahdollisesti sosiaaliturvamerkintöjä tehtäessä.

Verotus ja ilmoitus: Usein lisäetu katsotaan verotuksessa luontoiseduksi, jonka arvo lisätään ansiotuloihin ja josta maksetaan veroa sekä mahdollisesti sosiaaliturvamaksuja. Etenkin suuremmat tai säännölliset edut voivat vaikuttaa työntekijän veroprosenttiin ja veropohjaan. Verohallinto antaa ohjeita etuuden arvon määrittämisestä, ja työnantaja merkitsee etuuden palkanlaskutukseen sekä vuosi-ilmoitukseen. Pienemmät tai rajattuja käyttötarkoituksia koskevat edut voivat joissain tapauksissa olla säädeltyjä arvoltaan tai verokohtelultaan selvästi rajoitettuja.

Arvostus ja käytännön esimerkit: Lisäetu arvostetaan yleensä käypänä markkina-arvona tai sovitulla käyttöarvolta, ja sen verotuksellinen käsittely riippuu etuuden luonteesta. Työnantajat tarjoavat esimerkiksi käyttöetuina ajoneuvoja, tietoteknisiä laitteita, ateria- tai virike-etuja, majoitusta tai henkilöstöetuhintoja. Kirjanpidossa lisäetu merkitään työntekijäeduksi, ja siitä aiheutuvat kustannukset sekä verotus vaikuttavat yrityksen kustannusvaihteluihin.

Rajoitukset ja käytännöt: Lisäetuja säätelevät suomalainen verotuslainsäädäntö sekä Verohallinnon ohjeet. Käytännössä etuudet voidaan kohdentaa eri tavoin ja niiden verokohtelu voi vaihdella sen mukaan, onko etu luontoetu, noudattaako se työntekijän arkea tai onko siitä maksettu rahamääräisenä etuutena. Tarkempaa käsittelyä varten usein viitataan kyseisen verovuoden ohjeistukseen sekä yrityksen sisäisiin palkkaukseen liittyviin käytäntöihin.