laskimotukosten

Laskimotukokset tarkoittavat laskimoissa muodostuvia verihyytymiä, jotka voivat estää verenkiertoa. Yleisimmät muodot ovat syvä laskimotukos (DVT), joka esiintyy yleensä alaraajoissa, sekä siitä mahdollisesti keuhkoihin kulkeutuva keuhkoembolinen hyytymä (PE). Laskimotukoksia voi esiintyä myös pinnallisissa laskimoissa, mutta ne ovat yleensä vähemmän vaarallisia kuin DVT ja PE.

Sairaudelle ominainen mekanismi liittyy Virchowin triadiin: veren virtauksen hidastuminen tai pysähtyminen, endoteelin vaurio sekä veren hyytymistekijöiden ylivilkkaus (hypercoagulability). Riskitekijöitä ovat pitkäaikainen liikkumattomuus, leikkaustapahtumat ja sairaudet, syöpä, raskaus ja hormonaaliset ehkäisyvalmisteet, geneettiset trombofiliat, ikä, ylipaino ja tupakointi.

Oireet riippuvat tukoksen sijainnista. DVT aiheuttaa turvotusta, kipua, arkuutta sekä punoitusta ja lämpöä iholla, tavallisesti nilkassa tai pohkeessa. PE:n oireita ovat äkillinen hengenahdistus, rintakipu, yskiminen ja huimaus; vakavissa tapauksissa voi kehittyä tajunnan tason heikkeneminen.

Diagnoosi epäilyn perusteella sisältää verikokeen D-dimereistä sekä kuvantamistutkimukset: alaraajojen duplex-ultraäänitutkimus DVT:lle, keuhkoemboliolle CT-pulmonaarinen angiografia (CTPA) tai V/Q-skan, sekä riskin arviointi luokituksilla kuten PESI.

Hoito: ensisijaisesti antikoagulanttihoito. Alkuvaiheessa voidaan käyttää pienmolekyylipohjaista hepariinia tai suun kautta otettavia DOAC:eita (esim. rivaroksabaani, apiksabaani). Hoidon kesto on tavallisesti 3–6 kuukautta provosoidussa DVT:ssä tai PE:ssä; pidempi hoito harkitaan toistuvan tukoksen tai pysyvän riskin mukaan. Joissakin tapauksissa voidaan harkita lisätoimenpiteitä, kuten IVC-suodinta, jos antikoagulaatio ei ole mahdollinen.

Ennuste riippuu tukoksen koosta ja komplikaatioista. Useimmat tukokset paranevat hoidossa, mutta pitkäaikaisia komplikaatioita voi esiintyä, kuten posttrombotinen oireyhtymä tai harvinaisena CTEPH.