laparoskoopin

Laparoskooppi on lääketieteellinen instrumentti, jota käytetään laparoskopiassa, minimaalisesti invasiivisessa kirurgisessa menetelmässä. Se on pitkä, kapea putki, jonka kärjessä on optinen järjestelmä ja valo. Laparoskooppi työnnetään pienen viillon kautta vatsaonteloon tai lantiononteloon, ja sen kuva välitetään näytölle kirurgin katsottavaksi.

Laparoskoopin rakenne ja variaatiot: useimmat laparosskoopit ovat jäykkiä, ja niiden optiikka voi olla 0- tai 30 asteen kuvakulmaa. Kärjessä on linssi ja pieni kamera sekä valonlähde; nykyään käytetään LED- tai xenon-valaistusta. Laparoskoopin käyttöön liittyy lisäksi CO2-pneumoperitoneumin luominen, jota varten käytetään portteja (trokkareita) ja valonlähdettä sekä imurointi- ja huuhteluvarusteita sekä erillaisia instrumentteja, joita voidaan kuljettaa lisäporttien kautta.

Käyttö ja toimenpiteet: yleensä ensin luodaan pneumoperitoneum CO2:lla, jolloin vatsaonteloon saadaan tilaa työskentelylle. Pienistä viilloista työnnetään laparoskopia ja instrumentit. Tutkimus voi olla diagnostinen tai kirurginen; yleisimpiä toimenpiteitä ovat esimerkiksi sappirakon poisto (kolekystektomia) ja lisäkelpoiston (appendektomia), sekä muita operatiivisia ja gynekologisia toimenpiteitä. Kaikki tapahtuu näytöllä näkyvän kuvan ohjaamana.

Edut ja riskit: laparoskopian avulla voidaan saavuttaa pienemmät arvet, vähemmän kipua, lyhyempi toipumisaika ja lyhyempi sairaalassaolon kesto verrattuna avokirurgiaan. Riskejä ovat sisäelinten tai verisuonten vauriot, infektio, verenvuoto sekä anestesiaan liittyvät riskit; pneumoperitoneumin aiheuttamat hengitys- tai verenkiertovaikeudet sekä laitteistoviat ovat harvinaisia mutta mahdollisia.

Historia: laparoskoopin kehitys alkoi 1900-luvun alussa Georg Kellingin ja Hans Christian Jacobaeuksen työstä, ja modernit monporttiset tekniikat yleistyivät 1980-luvulta eteenpäin. Laparoskooppi on sittemmin tullut yleiseksi työkaluksi sekä diagnostiikkaan että monipuolisiin kirurgisiin toimenpiteisiin.