koagulaatiosta

Koagulaatio on yleistermi nesteen muuttumisesta kiinteämmäksi tai hiukkasten tiivistymisestä yhteen. Sillä on useita konteksteja: biologinen koagulaatio, kuten veren hyytyminen, sekä kemiallinen koagulaatio, jossa kolloidihiukkaset aggregoituvat ja muodostavat kiinteämpiä rakenteita. Koagulaatiota hyödynnetään myös vedenkäsittelyssä ja teollisuusprosesseissa.

Veren hyytyminen on monivaiheinen prosessi, joka käynnistyy verisuonivauriosta. Verihiutaleet tarttuvat vauriopaikalle ja muodostavat väliaikaisen tulpan. Hyytymistekijät aktivoituvat, protrombiini muuttuu trombiiniksi, ja trombiini muuttaa fibrinogeenin fibriiniksi. Fibriiniverkosto vahvistaa hyytymän, ja verisuonen sulkeutuminen varmistuu. Reaktiot jakautuvat ulkoiseen (kudostekijä) ja sisäiseen (kontaktireitin) kaskadiin, jotka kulkevat koordinoidusti kohti lopullista tulosta.

Koagulaatiota säätelevat anti-hyytymistoiminnot sekä fibrinolyyttinen järjestelmä. Proteiini C ja proteiini S sekä antikoagulantit kuten hepariini hillitsevät liiallista hyytymistä. Liiallinen koagulaatio voi aiheuttaa tromboosin, kun taas liian vähäinen hyytyminen johtaa verenvuotoon. Hyytymisongelmiin kuuluvat mm. hemofilia ja von Willebrandin tauti.

Diagnostiikassa käytetään koagulaatiotestejä kuten PT (protrombiiniaika) ja aPTT (aktiivinen osittainen tromboplastiiniaika); INR on PT:n yhdenmukaistettu arvo. Näitä täydennetään fibrinogeenin määrällä ja D-dimeerin mittauksella, joka voi osoittaa aktiivista fibrin hajoamista.

Kemiallisessa koagulaatiossa, esimerkiksi vedenkäsittelyssä, käytetään koagulantteja kuten alumiinisulfaattia, ferri(III)kloridia ja kalsiumhydroksidia. Ne destabiloivat kolloidiset hiukkaset ja muodostavat suurempia flokkeja, jotka voidaan poistaa saostamalla tai sedimentoitumalla.

Koagulaatio on sekä luonnollinen että teollinen ilmiö, jolla on merkittäviä vaikutuksia terveyteen, ympäristöön ja prosessien hallintaan.