kielivariaatiota

Kielivariaatio tarkoittaa kielen rakenteiden ja käytön eroja, joita ilmenee puhujien välillä sekä kontekstin, paikan ja ajan mukaan. Ilmiö kattaa sekä yksilöllisen vaihtelun (idiolect) että yhteisöissä esiintyvän kollektiivisen vaihtelun, kuten maantieteelliset dialektit ja sosiolektojen piirteet. Kielivariaatio ilmenee fonologisissa, morfologisissa, syntaktisissa sekä leksikaalisissa piirteissä ja sanavalinnoissa sekä kieliopillisissa rakenteissa.

Varieteetit jaetaan usein dialekteihin (maantieteellinen vaihtelu), sosiolektoihin (sosiaalinen asema, ikä, koulutus) sekä rekistereihin (tilannekohtainen kielenkäyttö). Yhteisöissä kehittyy myös idiolect, yksilöllinen kieli, ja koodinvaihto sekä kielellinen sekoittuminen voivat yleistyä tilanteesta riippuen. Kielivariaatioa arvioidaan usein suhteessa standardiin ja muihin kielellisiin normistoihin sekä puhujayhteisön arvoihin.

Keskeisiä tekijöitä ovat paikka, aikakausi, sosioekonominen asema, ikä, sukupuoli, koulutus sekä kielten kontaktit. Standardin asema, vähemmistökielet ja palkitsevuuden sekä sivistyksen signaalit vaikuttavat siihen, millaista vaihtelua pidetään hyväksyttynä tai stigmatisoivana. Tutkimuksessa tarkastellaan usein miten vaihtelu heijastaa kieltä koskevia identiteettejä ja sosiaalista dynamiikkaa.

Kielivariaation tutkimus kuuluu variationistiseen lingvistiikkaan. Menetelmät kuten korpustutkimus, haastattelut, kyselyt ja etnografiset havainnot sekä foneettiset analyysit mahdollistavat vaihtelun kartoituksen sekä suhteiden hahmottamisen kielen muutoksessa ja yhteisön kielikuvassa.

Merkitys: Kielivariaatio korostaa kielen monimuotoisuutta, tukee kielen elinvoimaa ja informoi kielellistä politiikkaa, koulutusta sekä kielenopetusta.