kasvitieteissä

Kasvitiede, eli botany, on biologian ala, joka tutkii kasveja niiden rakenteen, toiminnan ja kehityksen perusteellisesti sekä kasvien ja ympäristön välisiä suhteita. Se kattaa sekä yksittäisten kasvien ominaisuudet että kasviin liittyvät laajemmat ilmiöt ekologiassa ja evoluutiossa.

Kasvitieteessä eriytyy useita pääaloja, kuten morfologia ja anatomia, joissa tarkastellaan kasvin rakennetta ja kudoksia; fysiologia ja biokemia, jotka selvittävät kasvien elintoimintoja kuten fotosynteesi, aineiden kuljetus ja säätely; systemaattinen kasvitiede ja filogenia, joissa kasvien luokitus ja evoluutiokontaktit selvitetään; ekologia, joka tutkii kasvien vuorovaikutuksia ympäristön kanssa; genetiikka ja kehitysbiologia, mukaan lukien perinnöllisyys ja kasvin kehityksen säätely; paleobotaniana fossiilisia kasveja tutkitaan menneiden aikojen kasvillisuudesta; sekä ethnobotaniana kasvien kulttuurinen ja käytännön merkitys ihmisille.

Tutkimuksessa käytetään sekä kenttä- että laboratoriomenetelmiä. Mikroskopia ja histologia havainnoivat kasvien rakenteita, kun taas biokemialliset ja fysiologiset mittaukset selvittävät toimintaa. Molekyylibiologia ja genomiikan menetelmät, kuten DNA- ja RNA-analyyttiset menetelmät sekä DNA-barcoding, tukevat luokittelua ja suhteiden selvittämistä. Kenttätyö, herbarium-kokoelmat ja kasvillisuuden kartoitus muodostavat perustan luonnon monimuotoisuuden ja alueellisten erojen ymmärtämiselle.

Historia ulottuu antiikin tutkijoista moderniin genetiikkaan. Moderni kasvitiede kehittyi 1700–1800-luvuilla, kun Carl von Linné toi järjestystä nimeämiseen ja luokitteluun, ja myöhemmin evoluutioteoriat sekä filogeniset menetelmät syvensivät kasvien suhteiden ymmärtämistä. Kasvitiede vaikuttaa laajasti maataloudessa, maankäytössä, ympäristöntutkimuksessa sekä bioteknologiassa ja luonnon­suojelussa.