iskuarkelointi

Iskuaarkelointi on termi, jota usedaan kuvaamaan monitieteellistä tutkimuslähestymistapaa, jossa tutkitaan voimakkaiden iskujen, törmäysten tai räjähdyksistä aiheutuneiden vaikutusten jälkiä kulttuuriperinnössä ja arkeologisissa konteksteissa. Termin vakiintuneisuus vaihtelee, ja määritelmät voivat poiketa kirjoittajien välillä; sitä käytetään usein sekä kenttä- että laboratoriotyön yhteydessä.

Etymologisesti iskuaarkelointi koostuu sanoista isku ja arkelointi (arkeologia). Kyseessä on suhteellisen uusi neologismi, jota esiintyy lähinnä tietyissä akateemisissa julkaisuissa ja museoiden yhteydessä.

Tutkimusala on monitieteinen, ja se yhdistää arkeologiaa, geologiaa, materiaalitiedettä sekä forensiikan ja konservointitutkimuksen. Sen tavoitteena on ymmärtää, miten äkilliset fyysiset vaikuttajat muokkaavat stratigrafiaa, esineiden kuntoa ja säilyttämistä sekä miten näitä merkintöjä tulkitaan ajoituksen ja kontekstin valossa.

Menetelmät voivat sisältää kenttä- ja laboratoriotyön yhdistämistä: tarkka kenttäkartoitus, fotogrammetria ja 3D-skannaus, mikroskooppiset ja spektroskooppiset analyyttiset menetelmät (kuten XRF ja SEM-EDS), petrograafiset tutkimukset sekä stratigrafian ja sedimentologian menetelmät. Lisäksi käytetään kokeellisia simulaatioita ja mallinnusta äkillisten vaikutusten kuvaamiseen ja ajoittamiseen.

Sovellukset ovat kulttuuriperintökohteiden suojelu, riskien arviointi ja tutkimusstrategioiden suunnittelu sekä kontekstin dokumentointi. Iskuaarkelointi voi tarjota lisänäkemystä siitä, miten tiettyjen kohteiden kerrostuneet merkinnät ovat syntyneet.

Kritiikki ja kehitys: termi ei ole yleisesti hyväksytty, ja metodologia-arviointi sekä standardien puute hämmentävät, jolloin vertailukelpoisuus on haasteellista. Tulevaisuudessa ala pyrkii selkeyttämään käsitteen käyttöä ja kehittämään yhteisiä mittaus- ja raportointistandardeja.