konservointitutkimuksen

Konservointitutkimus on kulttuuriperinnön esineiden ja rakennusten säilyvyydelle sekä restauroinnille suunnattua tieteellistä tutkimusta. Se muodostaa konservointityön taustatietopohjan ja tähtää sekä nykyhetken säilyksen että tulevien sukupolvien ymmärryksen turvaamiseen. Tutkimus yhdistää materiaalitieteen, kemian, fysiikan, arkeologian, taidehistorian sekä konservointikäytännön, ja se toimii tiiviissä vuorovaikutuksessa museoiden, arkistojen ja gallerioiden kanssa.

Keskeiset tutkimuskohteet ovat esineiden tai rakenteiden koostumuksen ja valmistusmenetelmien selvittäminen sekä hajoamis- ja epäpuhtausprosessien ymmärtäminen. Tutkimus kattaa ajallisesti kertynyt ilmastodynamiikka, kosteusvaihtelut, altistuneet ympäristöt sekä bio- ja kemikaalivaikutukset. Diagnostiikkaa tehdään sekä ei-hajottavasti että pieninä näytteinä; menetelmiä voivat olla kemialliset ja fysikaaliset analyysit kuten XRF, FTIR, Raman-, SEM-EDS sekä mikroskopia ja konservointikokeet.

Tulokset ohjaavat konservointitoimia sekä ennaltaehkäisevää säilytystä, dokumentointia ja autenttisuuden arviointia. Konservointitutkimus tukee päätöksentekoa sekä uusien materiaali- ja tekniikkavalintojen kehittämisessä, ja se pyrkii tasapainottamaan säilyvyyden, teknisen mahdollisuuden ja historiallis-kriittisen arvon.

Koulutus ja tutkimus tapahtuvat pääosin yliopistoissa, museoissa ja kansallisissa kulttuuriperintöorganisaatioissa, ja ne muodostavat monitieteisen yhteisön. Tutkijat, konservaattorit ja suunnittelijat tekevät yhteistyötä kehittääkseen menetelmiä, jotka parantavat paitsi säilyvyyttä myös esteettistä ja historiallista arvoa. Monimutkaisen ja nopeasti kehittyvän alan kannalta standardointi, avoimuus sekä pitkäjänteinen dokumentointi ovat keskeisiä teemoja.