infektiotartuntojen

Infektiotartuntojen käsite viittaa patogeenin siirtymiseen tartunnan saaneelta yksilöltä muille. Tartuntareittejä voidaan luokitella pääasiallisesti suoraan kontaktiin, epäsuoraan kontaktiin fomittien kautta, pisaroihin ja ilmateitse tapahtuvaan siirtymään, vektorivälitteisiin tartuntoihin sekä elintarvike- ja vesivälitteisiin tartuntoihin. Lisäksi huomioidaan vertikaalinen tartunta äidiltä sikiölle. Tartunnan mahdollistavat sekä patogeeni että vastaanottava isäntä sekä ympäristötekijät.

Suora kontakti tarkoittaa fyysistä kontaktia, kuten läheistä kosketusta tai limakalvojen vaihtoa. Epäsuora kontakti tapahtuu kontaminoituneiden esineiden tai pintojen kautta (fomiteet). Pisarar­tuntaa siirtyy suurten pisaroiden mukana lähikontaktissa. Ilmateitse tapahtuva tartunta johtuu pienemmistä aerosooli­hiukkasista, jotka voivat levitä ilmavirrassa pidempiä matkoja. Vektorivälitteinen tartunta tarkoittaa hyönteisten tai muiden kantajien välistä siirtymää. Elintarvike- tai vesivälitteinen tartunta syntyy, kun patogeeni saastuttaa ruokaa tai juomavettä.

Faktorit, jotka vaikuttavat tartuttavuuteen, ovat patogeenin ominaisuudet (tartuntakyky, infektiopito), isännän immuunijärjestelmä, altistumisen määrä ja kesto sekä ympäristöolosuhteet (ilmanvaihto, tilan koko, hygienia). Väestön immuniteetti ja rokotuskattavuus vaikuttavat epidemioiden laajuuteen sekä tartuntaketjujen pysäyttämiseen.

Ehkäisy ja hallinta perustuvat yhdistelmään käsihygieniaan, asianmukaisiin suojavarusteisiin, rokotuksiin sekä desinfektioon ja ympäristön puhtauteen. Varhainen eristys, kontaktiseuranta ja tiedon levittäminen ovat keskeisiä kansanterveystyössä. Oikea-antimikrobien käyttö sekä rokotusten ylläpito vähentävät sekä tartuntoja että vastustuskyvyn kehittymistä.