inaktivaatiot

Inaktivaatiot ovat prosesseja, joiden seurauksena biologinen aktiivisuus tai toiminta vähenee tai loppuu. Osa inaktivaatioprosesseista on palautuvia, osa pysyviä. Ne esiintyvät monissa konteksteissa biologiassa, biokemiassa, immunologiassa ja lääketieteessä.

Biokemiassa ja biologiassa inaktivaatiot voivat kohdistua entsyymeihin, proteiineihin tai solujen toimintaan. Mekanisminaisia keinoja ovat denaatio, lämpötilan tai pH:n vaikutus, kemialliset estäjät, kovalenttinen modifikaatio sekä proteolyyttinen hajoaminen. Inaktivaatiot voivat olla tarkoituksenmukaisia tutkimus- tai tuotantoprosesseja, joilla hallitaan biologisen materiaalin aktiivisuutta.

Virus- ja rokoteketjussa inaktivaatiolla tarkoitetaan viruksen toimintakyvyn poistamista turvallisuuden varmistamiseksi. Menetelmiä ovat esimerkiksi lämpöinaktivaatiot, kemialliset inaktivaattorit kuten formaldehydi tai beta-propiolaktone sekä ionisoiva säteily (UV- tai gamma-säteily). Inaktivoituja viruksia käytetään monenkirjaisissa rokotteissa; tunnettu esimerkki on inaktivoitu poliorokote (IPV).

Laboratoriossa ja teollisuudessa inaktivaatiota käytetään varmennettaessa turvallisuus ja analyysien luotettavuus, kuten toksiinien muokkaaminen toksoid-rokotteiksi sekä bakteerien ja virusten käsittelyn turvallisuuden parantaminen. Inaktivaation tehokkuutta seurataan mittauksin, joilla arvioidaan jäljellä olevaa aktiivisuutta.

Inaktivaatiot ovat keskeinen käsite biotieteissä ja teollisuudessa, vaikuttaen niin tutkimusmenetelmien, rokotteiden kuin turvallisuus- ja laadunvarmistusprosesseihin. Lisätietoja käsitteistä kuten aktivaatio, denaturaatio ja toksoidit käy läpi kontekstikohtaisessa kirjallisuudessa.