immuunitoiminnan

Immuunitoiminta viittaa elimistön puolustusjärjestelmän toimintaan, jonka tehtävänä on tunnistaa ja poistaa taudinaiheuttajat sekä ylläpitää kudosten tasapainoa. Puolustus voidaan jakaa luonnolliseen (innate) ja adaptiiviseen immuunivasteeseen.

Luontainen immuniteetti on välitön ja epäspecifinen vaste, joka käyttää sekä fysikaalisia että kemiallisia esteitä että soluvasteita taudinaiheuttajia vastaan. Esteinä toimivat ihon ja limakalvojen eheys sekä antimikrobiset yhdisteet ja pH-arvot. Solutasolla mukana ovat neutrofiilit, makrofagit sekä dendriittisolut ja luonnolliset tappaja-solut (NK-solut). Tulehdusreaktio ja fagosytointi rajaavat infektion leviämisen ja ohjaavat lisävasteita.

Adaptiivinen immuunivaste on spesifinen ja kehittyy ajan myötä. Siihen kuuluvat B- ja T-lymfosyytit. B-solut tuottavat vasta-aineita, jotka sitoutuvat antigeeneihin ja merkitsevät ne poistettaviksi. T-solut voivat olla kykyisiä kypsäviä tai tappavia T-soluja sekä apulais T-soluja, jotka auttavat B-soluja ja muita puolustussoluja. Antigeenien esittely dendriittisoluista aktivoi lymfosyyttejä ja syntyy immunologinen muisti.

Immuunijärjestelmän lymfoidiset elimet jaotellaan primaarisiin ja sekundaarisiin. Primaarit elimet ovat luuydin ja kateenkorva, joissa immuunisoluja syntyy ja kehittyy. Sekundaariset elimet kuten perna, imusolmukkeet sekä suoliston lymfoidiset kudokset (GALT) ovat paikkoja, joissa aktiiviset lymfosyytit kohtaavat antigeeneja ja vaste käynnistyy.

Immuunitoiminnan säätely on ratkaisevaa terveydelle. Liialliset reaktiot voivat aiheuttaa allergioita tai autoimmuunireaktioita, kun taas heikentynyt toiminta lisää infektioriskiä. Rokotteet hyödyntävät immuunimuistia ja tarjoavat pitkäaikaista suojaa. Ikääntyessä immuunitoiminta usein heikkenee.