ilmakuvausta

Ilmakuvaus on ilmatieteen tai kuvantamisen kontekstissa käytetty termi, joka tarkoittaa kuvien ottamista ilmasta käsin lentokoneilla, helikoptereilla, ballastialuksilla tai kauko-ohjatuilla lennokeilla (droonit). Tavoitteet vaihtelevat dokumentoinnista kartoitukseen, maankäytön seurannasta rakennus- ja infraprojektien suunnitteluun sekä median- ja elokuva- tuotantoon. Ilmakuvaus kattaa sekä pystysuorat (nadir) että vinoista näkymistä syntyvät kuvat.

Tekniikka ja aineistot ovat laaja-alaisia. Kuvien ottamiseen käytetään sekä filmikameroita että digitaalisia kameroita, ja kuvasarjoja tallennetaan usein suurella päällekkäisyydellä, jotta voidaan suorittaa fotogrammetriaa ja rakentaa mittaustarkkoja karttoja sekä 3D-malleja. Nykyään yleisintä on droonien käyttö, mutta ilmakuvauksessa hyödynnetään myös helikoptereita ja pienkoneita. Kamera- ja sensoritekniikka voi sisältää korkean erotuskyvyn lisäksi monikatselun (monoskooppinen, multispektri- tai pimentystekniikat) kuvantamisen erityistarpeisiin, kuten maatalouden tai ympäristön monitorointiin.

Prosessoinnissa kuvista tuotetaan ortofotoskaasia, digitaalisia pinnanmalleja (DSM/DEM) sekä kolmiulotteisia pilviä. Fotogrammetria ja kuvankeruun jälkikäsittely mahdollistavat tarkat mittaukset, kartat ja malliarkistot sekä arkeologisten tai rakennusperinnön dokumentoinnin.

Käyttökohteita ovat muun muassa kartoitus ja maankäyttö, infrastruktuurin suunnittelu ja seuranta, metsätalous, maatalous sekä ympäristö- ja luonnonvarojen seuranta. Ilmakuvaus on osa laajempaa kaukokartoitusta ja täydentää satelliittikuvia tarjoamalla korkean resoluution, aikaiset ja syvälliset näkymät tietyiltä alueilta. Suomessa sekä julkinen sektori että yksityinen sektori hyödyntävät ilmakevaukseen liittyviä menetelmiä esimerkiksi maanmittauksessa ja infrastruktuurihankkeiden valmistelussa, ja toimintaan liittyy usein sääntelyä sekä yksityisyyden ja turvallisuuden huomiointia.