ikuisuuteen

Ikuisuuteen on suomen kielen illatiivinen muoto sanasta ikuisuus, joka tarkoittaa pysyvästi olemassa olevaa, ajasta riippumatonta kestokestoa tai loputonta olemassaoloa. Illatiivi kertoo suunnan tai siirtymän: ikuisuuteen tarkoittaa siirtymää kohti ikuisuutta tai tilaa, jossa aika menettää merkityksensä. Käytännössä ikuisuuteen viitataan usein metaforisesti tai liturgisesti.

Kielitieteellinen tausta. Ikuisuus muodostuu latinalaisen tai germaanisen kieliperinteen tavoin suomalaisesta adjektiivista ikuinen sekä -uus-virtauksesta, josta syntyy erillinen abstrakti nominimuoto ikuisuus. Sijamuotoillessa illatiivi -uun/-seen taipuu sanastossa muodon ikuisuuteen. Harvoin käytettynä tämä muoto esiintyy pääasiassa runollisessa, uskonnollisessa tai filosofisessa kontekstissa, joissa halutaan korostaa siirtymää ajallisuudesta loputtomuuteen.

Käyttökontekstit. Ikuisuutta ja ikuisuuteen liittyviä ilmauksia esiintyy etenkin teologiassa, eskatologisessa pohdinnassa ja runoudessa. Se liittyy usein käsitteisiin ikuisen elämän, loppumattomuuden tai täyttymyksen tilasta. Arkikielessä ikuisuuteen ei välttämättä viitata realistisesti, vaan siihen liitetään usein runoutta ja kuvakieltä, jossa ajan rajallisuus korostuu vastakohtana loputtomuudelle.

Merkitys ja nyanssit. Ikuisuuteen merkitsee enemmän kuin pelkkää kohtalon loppua; se voi viitata siirtymään kohti suurempaa todellisuutta, hengellistä tilaa tai metaforista ajattelua. Se on syntaktisesti illatiivin ilmaisumin, jolla ilmaistaan suunnan muutosta.

Esimerkkejä: “Hän katsoi taivaanrantaa ja siirtyi ikuisuuteen.” “Rukouksessa jokaiselle toivottiin ikuisuutta.” Ikuisuuteen on siis kieliopillinen muoto, jonka käyttö on yleisintä runollisessa tai uskonnollisessa kielekissä.