hiekkakerrokset

Hiekkakerrokset ovat sedimentaarisia kerrostumia, joiden pääaines on hiekka. Hiekan jyvät ovat tyypillisesti kooltaan noin 0,0625–2 millimetriä. Kerrokset voivat olla hyvin erilaisia toisistaan riippuen kerrostumisen tavasta ja ympäristöstä, ja niitä pidetään usein hyvin sortoituneina tai keskinkertaisen sortoisina.

Hiekkakerrokset syntyvät monissa eri depositional ympäristöissä. Eolianiset (tuulen kuljettamat) hiekkakerrokset muodostuvat dyynien ja muiden aavikkoympäristöjen tapauksissa ja niihin liittyy usein rakenteita kuten poikittaisskenejä ja rake-merkkejä. Vesiympäristöissä, kuten joen, järven tai rannan delta-alueiden hiekkaasemissa, muodostuvat virta- ja aaltoihin liittyvät kerrostumat sekä mahdolliset graduations (hiekan ja muidenaineiden erottelut). Jäälakeuksen ja jäätikköavan aiheuttamat outwash- ja trangressiiviset kerrokset voivat sisältää rakeita, jotka kertovat kulkeneesta ajasta. Hiekkakerrokset voivat esiintyä myös suurten sedimentti- tai fossiilirungon osana.

Ominaisuuksiin kuuluu kerrosten järjestäytyminen, kerrosten paksuus, porrastukset, poikittaissidokset sekä merkinnät kuten pienoissillat ja pienet poimut. Rakenteet kuten poikittaissidokset, aalto- ja kivettyneiden kuvien jäljet sekä kerrostuman pakkautuminen antavat vihjeitä niiden syntyaikasta ja ympäristöstä. Hiekkakerrokset ovat tärkeitä mm. stratigrafiassa, vesistö- ja pohjavesien tutkimuksessa sekä öljy- ja kaasun varastojen esiintymien arvioinnissa.

Suomessa hiekkakerrokset liittyvät usein Quaternary- eli kevyempiin sedimentoitumiskerroksiin ja ne ovat keskeinen osa maaperä- ja pohjavesitutkimuksia sekä rakennushankkeiden geoteknisiä arvioita. Tutkimuksessa käytetään yleisesti rakeisuusanalyysiä, sedimentologisia rakenteita sekä kartoitusta kerrosten paksuudesta ja laajuudesta.