hengitystoiminnan

Hengitystoiminta eli hengitys tarkoittaa prosessia, jossa ilma virtaa hengitysteiden kautta keuhkoihin ja sieltä pois sekä keuhkoissa tapahtuvaa kaasujen vaihtoa. Keskeinen tavoite on hapen (O2) vastaanottaminen verenhengitykseen ja hiilidioksidin (CO2) poistaminen elimistöstä sekä ylläpitää elimistön hengityksen kautta suojattua pH-tasapainoa.

Hengitysteiden ja keuhkojen toiminta perustuu ilmanvirtaukseen sekä elinten rakenteelliseen että toiminnalliseen yhteistoimintaan. Ilman kulku alkaa nenä- tai suun kautta, kulkee ylempien hengitysteiden, henkitorven ja keuhkoputkien kautta keuhkoihin. Keuhkoissa ovat alveolit, joissa tapahtuu kaasujen vaihto ilman ja veren välillä. Hengityslihakset, kuten diafragma ja kylkiluut, muuttavat rintakehän tilavuutta luoden alipaineen, joka vetää ilman sisään. Vastaavasti rentoutuessaan keuhkot puristuvat ulos ilmanpaineen vaikutuksesta.

Säätely ja kontrolli: Hengitystä säätelee autonominen keskushermosto, erityisesti aivorungon hengityskeskukset sekä ponsin alueet. Kemoreseptorit renkaassa karotidirungossa ja aortassa sekä aivoperäiset keskushermoston reseptorit reagoivat CO2:n, hapen ja veren pH:n muutoksiin. Hering-Breuerin refleksi sekä tahdonalainen kontrolli mahdollistavat sekä passiivisen että aktiivisen hengityksen.

Kaasujenvaihto ja verenkierto: Ulkoinen hengitys viittaa alveolien hapenottoon ja hiilidioksidin poistoon keuhkoissa. Sisäinen hengitys tapahtuu soluissa, jossa hapen kulkeutuminen veren kautta soluihin ja CO2:n pääsy verenkiertoon tapahtuu jatkuvasti. Hapenkuljetus veressä tapahtuu pääosin hemoglobiinin avulla.

Mittaus ja sairaudet: Hengitystoimintaa arvioidaan esimerkiksi spirometrialla sekä hengityksen tilastoilla kuten tilavuudet ja syvyys. Yleisimmät häiriöt ovat astma ja COPD, mutta myös rajoitteiset tai lisääntyneet vastukset sekä ventilaation ja diffuusion häiriöt voivat vaikuttaa hengitykseen. Hengitystoiminnan suojelukykyyn liittyvät tilat voivat johtaa hengitysvaikeuksiin, jotka edellyttävät kliinistä arviointia ja hoitoa.