halvaantumisen

Halvaantuminen tarkoittaa kyvyttömyyttä liikkua tahdonalaisesti tai tuntohäiriöitä lihasten hallinnassa, ja sen taustalla on vaurio tai häiriö aivoissa, selkäytimessä tai ääreishermostossa. Se voi ilmetä sekä keskushermoston että ääreishermoston vaurioiden seurauksena. Esimerkkejä ovat hemiplegia (toinen kehon puolisko), paraplegia (alaraajat) sekä tetraplegia/quadriplegia (kaikki neljä raajaa).

Yleisimmät syyt ovat aivohalvaus, selkäydinvamma, multippelisklerosi sekä ääreishermoston vauriot ja neuropatiat. Myös infektioilla, kuten poliiolla, ja kasvaimilla voi olla halvaantumisen aiheuttavia vaikutuksia. Halvaantumisen syntyyn vaikuttavat sekä vaurion sijainti että sen laajuus; samat syyt voivat aiheuttaa erilaisia halvaantuman muotoja eri ihmisillä.

Oireisiin kuuluu liikunnan menetys tai rajoittuminen, tuntohäiriöt sekä mahdolliset lihasatrofian aiheuttama heikkeneminen. Refleksit voivat muuttua; halvaus voi olla spastinen (ylivirittyneet lihassäikeet) tai flaksiidinen (läsöili lihasjäntevyys). Muita oireita voivat olla huimaus, kipu tai epäsymmetria kehon toiminnoissa riippuen vaurion kestosta ja sijainnista.

Diagnoosi muodostuu neurologisesta tutkimuksesta, kuvantamistutkimuksista (MRI tai CT), sekä sähköisistä tutkimuksista kuten EMG ja hermojohtotutkimukset. Joissakin tapauksissa voidaan tarvita likvor- tai muut lisätutkimukset.

Hoito ja kuntoutus räätälöidään syyn mukaan. Akuutissa vaiheessa pyritään estämään vaurion paheneminen ja nopeuttamaan toipumista, esimerkiksi aivohalvauksessa trombolyysi tai muut elintoiminnot turvaavat toimet. Kuntoutus, fysioterapia, toimintaterapia sekä manuaalisen terapian keinot tukevat toipumista. Lääkkeet voivat hallita spastisuutta tai kivuliaita oireita; joissain tapauksissa potilas tarvitsee apuvälineitä tai kirurgisia toimenpiteitä. Ennuste vaihtelee suuresti, ja osa toipuu osittain tai kokonaan, kun taas toisilla halvaantuminen on pysyvä. Ennaltaehkäisy keskittyy riskitekijöiden hallintaan ja vammatapahtumien ehkäisyyn.