Halvaantuminen

Halvaantuminen on tila, jossa liikkeen hallinta ja lihasvoima on menetetty tai huomattavasti heikentynyt jollakin kehon alueella. Se voi olla täydellinen (täydellinen lihasvoiman menety) tai osittainen (paresis). Halvaantuminen voi olla paikallista, kuten hemiplegia (toinen kehon puolisko), paraplegia (alaraajat) tai tetraplegia (kaikki neljä raajaa), sekä yleisluonteista. Yleisimmät syyt ovat keskushermoston vauriot, kuten aivohalvaus ja selkäydinvamma, sekä aivovamma. Myös neurologiset sairaudet kuten ALS, MS, Guillain-Barré -syndrooma ja poliomyelitis voivat aiheuttaa halvaantumista.

Oireet riippuvat vaurion sijainnista ja vakavuudesta. Tyypillisiä ovat tahdonalaisen liikkeen hallinnan menettäminen, lihasjäykkyys tai lihasheikkous, sekä tuntohäiriöt raajoissa. Puhe ja nieleminen voivat heikentyä, ja virtsan tai ulosteen hallinta voi häiriintyä. Oireet voivat kehittyä äkisti tai prognoisoituaan asteittain.

Diagnoosi perustuu neurologiseen tutkimukseen sekä kuvantamiseen, kuten MRI tai CT. Lisätutkimuksiin voi sisältyä elektrofysiologiset tutkimukset (EMG) ja hermojohtokokeet. Hoito räätälöidään syyn mukaan. Akuutissa vaiheessa tavoitteena on elintoimintojen vakaus ja komplikaatioiden ehkäisy. Pitkäaikaisessa hoidossa keskeisintä on kuntoutus: fysioterapia, toimintaterapia, puheterapia sekä apuvälineet. Joissakin tapauksissa voidaan tarvita kirurgisia toimenpiteitä tai lääkitystä.

Ennuste riippuu syystä ja vaurion laajuudesta. Joillakin halvaantuminen on pysyvä, toisia voi esiintyä osittainen tai täydellinen toipuminen. Ennaltaehkäisy keskittyy riskitekijöiden hallintaan sekä tapaturmien ehkäisyyn.