fragmentoitumisen

Fragmentoituminen (fragmentoitumisen ilmiö) on tilanne, jossa kokonaisuus hajoaa tai pirstaloituu pienempiin, erillisiin osiin. Termiä käytetään useilla tieteenaloilla, mutta yleisesti se kuvaa hajautumista, eriytymistä tai rikkomista suuremmasta kokonaisuudesta.

Ekologisessa kontekstissa fragmentoituminen tarkoittaa elinympäristön pirstaloitumista. Syiksi ovat maankäytön muutos, tieverkostot, rakentaminen ja kaupungistuminen. Tuloksena ovat pienemmät, erilliset luontopaikat, rajoittunut liikkuminen ja geneettinen vuorovaikutus sekä mahdollinen monimuotoisuuden ja populaatioiden heikkeneminen.

Teknisessä yhteydessä fragmentoituminen viittaa tiedon, muistivarantojen tai tallennusvälineiden hajaantumiseen. Esimerkkejä ovat ulkoinen fragmentaatio, jolloin vapaa tila jakautuu pieniksi paloiksi, sekä sisäinen fragmentation, jossa vapaata tilaa on epäjohdonmukaisesti. Tietokannoissa ja tiedostojärjestelmissä fragmentaatio voi heikentää suorituskykyä, jolloin defragmentointi tai uudelleen järjestäminen on hyödyllistä.

Sosiaalisessa ja taloudellisessa kontekstissa fragmentoituminen kuvaa markkinoiden, mediakentän tai yhteisöjen eriytymistä erillisiksi ryhmiksi. Tämä voi lisätä eriarvoisuutta ja haastaa yhteisten politiikkojen laadun, mutta samalla se voi tarjota kohdennettuja palveluita tai lisätä kulttuurien monimuotoisuutta riippuen tilanteesta.

Mittaaminen ja vastatoimet: Ekologisessa tutkimuksessa fragmentoitumisen laajuutta mittaavat muun muassa pätkien määrä, koon jakauma ja liikkumisyhteyksien säilyminen sekä geneettinen divergenssi. Teknisessä yhteydessä seurataan vapaan tilan ja muistivarojen fragmentaatioastetta sekä suorituskyvyn heikkenemistä; vastatoimina ovat defragmentointi, tilan uudelleenjärjestäminen ja suunnittelulla yhteyksien ylläpito sekä infrastruktuurin älykkäämpi toteutus.