fossiloitumista

Fossiloitumista tarkoittaa geologista prosessia, jossa eliöiden jäännökset säilyvät ja muuttuvat pitkiksi ajanjaksoiksi kivistä tai jätteenä olevista sedimentistä. Prosessi voi tapahtua monin tavoin, ja säilymisen todennäköisyys riippuu sekä eloperäisen aineksen laadusta että ympäristön olosuhteista.

Päämenetelmät ovat:

- permineralisaatio, jossa orgaaninen aines täyttyy mineraaleilla ja jäännös muuttuu kivilajiksi;

- replacement eli korvaaminen, jossa alkuperäinen aine korvautuu toisenlaisilla mineraaleilla;

- karbonisaatio, jossa orgaaninen aine tiivistyy ja muodostaa hiilen kalvon tai kalapinnoitteen;

- muotit ja valetut muodot (mold ja cast), joissa lajilla on erottuva ulkoinen muoto jälkikirjoituksen kautta;

- jälkiläiset eli trace fossils, kuten jalan- tai reittijäljet, jotka kertovat käyttäytymisestä ilman varsinaista lihavaa jäännöstä.

Olosuhteet ja ympäristöt, joissa fossiloituminen on todennäköisintä, ovat nopea hautautuminen sedimenttien alle, hapettomien tai vähähappeisten olojen mittakaavassa sekä runsaiden mineralisaatioaineiden saatavuus. Meri- ja jokiloumien pohjat, jokiuomien delta-alueet sekä myös kosteikkojen ja suolaisen veden ympäristöt ovat yleisiä fossiloitumispaikkoja.

Rajoitteet ja virhelähteet: fossiilien kehitys on harvinaista ja altis fossiloitumisen biasille, mikä vaikuttaa siihen, millaisia fossiileja on tallentunut ja mitä ei. Tutkimus fossiloitumisesta tarjoaa tietoa menneistä elinympäristöistä sekä evoluution aikakausista, mutta tulkinnat vaativat usein useita ajoitusmenetelmiä ja ympäristöanalyysia.