fluorointi

Fluorointi tarkoittaa fluororin lisäämistä yhdisteisiin. Termiä käytetään sekä kemiallisessa kontekstissa, jossa fluori kiinnitetään orgaanisiin tai epäorgaanisiin yhdisteisiin, että hammaslääketieteessä fluoridin käytöstä kariesta ehkäisevässä hoitotoiminnassa. Kemiallisessa fluoroinnissa pyritään muodostamaan C–F-sidoksia tai muuten lisäämään fluoriyhdisteitä yhdisteisiin siten, että niiden ominaisuudet muuttuvat (esimerkiksi stabiilius, lipofilisyys tai biologinen aktiivisuus).

Kemiallinen fluorointi kattaa useita menetelmiä. Elektrofili fluorointi käyttää fluorointireagensseja, kuten Selectfluor tai NFSI, fluorihankintaan. Nukleofiilinen fluorointi perustuu fluori-ioniin tai fluori-yhdisteisiin ja aktivaattoreihin, joiden avulla fluorointi tapahtuu. Radikaalifluorointi toteutetaan radikaalivälitteisesti. Fluorilla muodostuu vahvat C–F-sidokset, mikä usein parantaa yhdisteen kemiallista kestävyyttä ja muokkaa sen biologisia ominaisuuksia. Fluorointireaktiot vaativat tarkkaa kontrollia reaktiolämpötilojen, reaktiivisuuden ja regio- sekä stereoselektiivisyyden vuoksi.

Sovellukset kattavat sekä teollisuuden että tutkimuksen alat. Lääkeaineissa fluorointi voi muuttaa metabolisia ominaisuuksia, tehostaa sitoutumista kohdeproteiineihin ja lisätä molekyylin stabiilisuutta. Materiaaliteollisuudessa fluorointi on keskeistä fluorattujen polymeerien ja muiden kestävien materiaalien valmistuksessa, sekä muissa korkean suorituskyvyn aineissa.

Hammaslääketieteessä fluorointi viittaa fluoridin käyttöönottoon suun terveyden edistämiseksi. Yleisimmät muodot ovat veden fluorointi (kaupunkiveden fluoripitoisuus säädellyllä tasolla) sekä paikalliset fluoridiratkaisut, fluoridi-geelit ja pinnoitteet. Tavoitteena on dentiinin ja hampaiden enamelin kestävyyden vahvistaminen sekä kariestyypin väheneminen. Fluoridin käyttö on säädeltyä ja riippuu alueellisista suosituksista sekä yksilöllisestä terveydestä. Liiallisella fluoridinsaannilla voi olla haittoja, joten annostelu ja käyttöingrat ovat tarkasti ohjattuja.