farmakokineettiset

Farmakokineettiset ilmiöt kuvaavat, miten elimistö vaikuttaa lääkeaineeseen sen käytön aikana. Keskeisiä prosesseja ovat imeytyminen, jakautuminen, metabolia ja eliminaatio. Farmakokineettinen tieto auttaa ymmärtämään ja optimoimaan annostuksen sekä hoidon yksilöllistämisen: se kuvaa, miten nopeasti lääke saavuttaa verenkierron, miten se jakautuu elimistössä ja miten sitä poistuu.

Imeytyminen tarkoittaa lääkeaineen siirtymistä annostelupaikasta verenkiertoon. Sen nopeus ja määrä riippuvat annostusreitistä, lääkkeen fysikaalisista ja kemiallisista ominaisuuksista sekä ruoansulatuskanavan tilasta. Jakautuminen kuvaa verenkierron kautta tapahtuvaa siirtymistä kudoksiin ja nesteisiin; tätä usein kuvataan jakautumistilavuudella (Vd), jolla kuvataan, kuinka laajasti lääke jakautuu elimistössä.

Metabolia on lääkeaineen kemiallinen muuntuminen elimistössä, yleensä maksassa, mikä voi muuttaa aineen vesiliukoisuutta ja poistettavuutta. Eliminaatio kattaa aineen poistamisen kehosta, esimerkiksi munuaisten, sappinesteen tai keuhkojen kautta. Puhtaus (Cl) ja puolittumisaika (t1/2) kuvaavat poistumisnopeutta. Bioavailabiliteetti (F) mittaa sitä osuutta annetusta annoksesta, joka saavuttaa systemaattisen verenkierron; AUC (alue käyrän alle), Cmax (maksimikonsentraatio) sekä Tmax (aika maksimiin) ovat keskeisiä pitoisuusajan-parametreja. Yhden- tai monikompartimenttiset mallit sekä non-compartmental analyysi ovat yleisiä työkaluja mallintamiseen ja ennustamiseen.

Sovellukset ulottuvat annostuksen optimoinnista ja hoidon yksilöllistämiseen eri potilasryhmissä sekä farmakokineettisen tiedon hyödyntämiseen väestötason analyyseissä, kuten populaatiopohjaisessa farmakokineettisessa tutkimuksessa.